Peliittojen päävalmentajalle toimintakieltoa tuomareiden arvostelusta, seuralle rapsut, katso video kurinpitotoimiin johtaneesta lehdistötilaisuudesta

Peliittojen päävalmentaja Vesa Petäjä antoi huutia Mestiksen tuomaritoiminnalle viime lauantaina. Tuomo Seppänen

Jääkiekon Mestiksen kurinpitoryhmä on määrännyt Heinolan Peliittojen päävalmentajan Vesa Petäjän kahden ottelun toimintakieltoon. Lisäksi Peliitoille langetettiin tuhannen euron sakkorangaistus.

Petäjä arvosteli Mestiksen kurinpito- ja tuomaritoimintaa lauantaina Peliitat–TUTO-ottelun lehdistötilaisuudessa.

Kurinpitoryhmä toteaa päätöksessään, että tuomaritoiminnan ja kurinpidon toimenkuvaan kuuluu hyväksyä niihin kohdistuvaa arvostelua. Seurat ja sarjan muut toimijat ovat kuitenkin sitoutuneet noudattamaan tiettyjä sääntöjä, ja kilpasarjat näyttävät omalla toiminnallaan esimerkkiä alemmille sarjatasoille.

– Yhtenä selkeänä rajanvetona voidaan pitää esimerkiksi selkeästi halventavaa kielenkäyttöä tai erotuomareiden ja kurinpidon perusteetonta puolueettomuuden kyseenalaistamista, kurinpitopäätöksessä todetaan.

Petäjä kärsii toimintakieltonsa kuluvan viikon kotiotteluista. Peliitat kohtaa Heinolassa keskiviikkona K-Vantaan ja lauantaina Hokin.

Kurinpitotoimiin johtanut lehdistötilaisuus on katsottavissa tästä:

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.