Lauri Markkanen hyytyi jälleen, myös valmentaja kaipaa suomalaiselta aggressiivisuutta – Chicago taipui vieraissa Philadelphialle

Markkasen tehot olivat viime viikkojen perustasolla, mutta hän pussitti kaikki 12 pistettään ottelun ensimmäisellä puoliskolla. LEHTIKUVA/AFP

STT

Chicago Bullsin ja Lauri Markkasen peliesitykset heilahtelevat koripallon NBA:ssa. Joukkueella on vaikeuksia jatkaa hyviä peliesityksiä ottelusta toiseen tai edes läpi ottelun. Sama pätee Markkaseen. Suomalaistähti hyytyy liian usein silloin, kun pitäisi pelata voitosta.

Lauantain vastaisena yönä Markkanen pussitti mukavat 12 pistettä pelin ensimmäisellä puoliskolla. Sen jälkeen suomalainen hyytyi ja heitti vain kaksi kertaa. Lisäkoreja ei syntynyt. Myös Chicagon peli sakkasi, ja taukojohto 47–46 vaihtui tappioksi 89–100. Etenkin kolmas jakso oli surkea Chicagolle, kun Philadelphia voitti korikisan 35–24 ja petasi hyvät lähtökohdat neljännelle jaksolle.

Markkanen sai peliaikaa vajaat 29 minuuttia ja heitti yhteensä yhdeksän kertaa. Markkanen otti myös neljä levypalloa ja antoi yhden syötön. Kolmosia hän upotti kaksi.

– Tiedän, että voisin luultavasti hyökätä korille vähän useammin, olla aggressiivisempi ja yrittää päästä pelipaikoille, Markkanen sanoi NBC:n mukaan mutta totesi kunnollisten hyökkäystilaisuuksien olleen vähissä.

– Niinpä yritin vain pelata systeemin mukaan ja löytää vapaita miehiä.

Markkanen kertoi myös, että hänen nilkkavammansa on pikkuhiljaa paranemassa, eikä kipua juuri enää ole.

Parempia vastaan on vaikeaa

Chicago on itälohkossa kymmenentenä ja jää tällä tahdilla jälleen pudotuspelien ulkopuolelle. Chicago on voittanut 15 ottelua ja hävinnyt 28. Menestys on ollut heikkoa kärkikastin joukkueita vastaan, kun Chicago on voittanut vain yhden 18 ottelusta, kun huomioon otetaan voittoprosentin 50 tai sen yli saaneet vastustajat.

– Kaikki voitot ovat tärkeitä, mutta emme ole saavuttaneet montaa näistä (voittavista joukkueista). Mielestäni Clippers on ainoa, josta meillä on voitto, Markkanen maisteli Chicago Sun-Timesin haastattelussa.

Markkanen osui arviossaan oikeaan. Hän kiisti joukkueen puhuvan "peikostaan" eli vaikeudesta voittaa hyvin pärjänneitä joukkueita.

– Tiedämme sen, mutta emme keskustele siitä. Tunnustamme, että se on olemassa, Markkanen pyöritteli.

Philadelphia on hyvässä vauhdissa matkalla kohti pudotuspelejä. Chicagoa vastaan tehomiehenä kunnostautui Furkan Korkmaz, joka pussitti 24 pistettä. Al Horford ja Ben Simmons säestivät kumpikin 20 pisteellä.

Täytyy olla itsekkäämpi

Zach LaVine oli tuttuun tapaan Chicagon tehomies, kun hän heitti 23 pistettä ja voitti seitsemän levypalloa. Vaihtopenkillä aloittanut Coby White oli joukkueen toiseksi tehokkain 14 pisteellään. Markkanen myönsi, että voisi olla itsekkäämpi.

– Minun on saatava pallo ja päästävä niihin paikkoihin, mistä voin heittää 20 kertaa. Olen joukkue ensin -kaveri, joten teen sen, mitä tarvitsemme. Iso osanen sitä on se, että pelaan tasollani, Markkanen paalutti.

Myös päävalmentaja Jim Boylen odottaa Markkaselta vastuunkantamista.

– Haluan vain hänen olevan aggressiivinen. Mielestäni se on oppimisasia ja kasvamisasia. Joskus jätkien on autettava itseään ja joskus sinun täytyy (valmentajana) auttaa heitä, Boylen kertoi Chicago Sun-Timesille.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Koronavirustartunnan saanut nainen on ollut kontaktissa kahteen ihmiseen Suomessa, molemmat tavoitettu
  2. Ilmanlaatu on nyt poikkeuksellisen huono Lahdessa ja Hollolassa – voi aiheuttaa oireita astmaatikoille
  3. Kisatapahtumien välissä voi nauttia teatterista tai osallistua tiedetyöpajaan – näin Salpausselän kisat uudisti oheisohjelmaansa
  4. LASB pääsee aloittamaan uuden kauden puhtaalta pöydältä
  5. Joka kuntaan tulossa sähköauton pikalatauspiste – hallitus sopimassa lakiesityksestä, joka on EU-vaatimuksia tiukempi
  6. Dartsin vakava ammattivaiva säikäytti, mutta ei pysäyttänyt vääksyläistä Marko Kanteletta
  7. Riitapukariaan Orimattilassa puukottaneen tuomio aleni, hovioikeus ei pitänyt tekoa tapon yrityksenä
  8. Vaihtopenkki: Palloliiton KuPS-vyyhti on likainen, mutta tuskin tahraa Lahden mainetta
  9. Onko tässä Lahden tämän hetken lumisin maisema? Katso kuvat Salppurin kisoihin koristautuneista näyteikkunoista
  10. Orimattila ottaa käyttöön palvelusetelin yksityisiin päiväkoteihin – yksityinen toimija voi pyytää lisämaksua, jos tarjolla on lisäpalveluita
  11. Pääseekö lahtelainen Teatteri Vanha Juko vihdoin nauttimaan valtionosuuksista?
  12. Helsinki-Vantaalla ulosmarssi – merkittäviä vaikutuksia lentoliikenteeseen
  13. Uudenkylän asevarikon räjähdyksen syy jäi mysteeriksi – heinolalaisnaisen digitoima kaitafilmi paljastaa karut tuhot, jotka monet muistavat
  14. Uudella Temptation Island -kaudella mukana lahtelainen pariskunta
  15. Lahden kaupunginorkesterin soittaja voitti KKO:ssa riidan vakuutusyhtiötä vastaan

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.