Riepotellun Pelicansin päävalmentaja Welling kapteeni-Björnisestä: ”Kausi tietojeni mukaan ohi”

STT

Pelicansin kamppailu jääkiekkoliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta sai raskaan iskun lauantaina Tampereen Hakametsässä, kun lahtelaisjoukkueen kapteeni Hannes Björninen loukkasi kätensä 2–8-tappiossa Ilvekselle.

Björnisen käsi jäi epäonnisesti laidan ja Ilves-pakki Kalle Maalahden väliin taklaustilanteessa jo ottelun avausminuuteilla.

– Se tieto mikä minulla on, niin (Björnisen) kausi on ohi, Pelicansin päävalmentaja Jesse Welling sanoi.

– Se sotki meidän pelin aika lailla kokonaan. Oli täysi työ yrittää pitää jonkunlainen ryhti tänään.

Ilves sen sijaan paikkaili viime aikojen heikompaa kotivirettään kauden suurinumeroisimmalla voitolla. Hyvän pistevireen löytänyt Arttu Ruotsalainen (1+3) kirjautti jo uransa sadannen pisteen liigassa.

– Varmasti yksi meidän parhaista matseista tällä kaudella. Se on hankala tilanne vastustajallekin, kun tuntuu että joka kuti menee, niin ikään tehot 1+3 kerännyt Eemeli Suomi sanoi.

Ilves höyhensi Pelicansin jo kuudennen kerran peräkkäin kotijäällään ja kaunisteli kuluvan kauden kolmen keskinäisen ottelun maalieroksi 20–6.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut