Itävallan Thiem takoi jättiyllätyksen – Nadal katsomoon Australian avoimissa

Nadal tavoitteli Australiassa uransa 20:tta grand slam -kiertueen kaksinpelimestaruutta. LEHTIKUVA/AFP

STT

Tenniksen Australian avoimessa turnauksessa Melbournessa koettiin keskiviikkona jättiyllätys. Miesten kaksinpelin ykkössijoitettu Rafael Nadal putosi puolivälierissä jatkosta, kun Itävallan Dominic Thiem voitti yli nelituntisen ottelun 7–6 (7–3), 7–6 (7–4), 4–6, 7–6 (8–6).

Espanjan Nadal tavoitteli Australiassa uransa 20:tta grand slam -kiertueen kaksinpelimestaruutta. Titteli olisi nostanut hänet Sveitsin Roger Federerin rinnalle grand slam -mestaruuksien määrässä.

Nadal oli voittanut Thiemin 13 aiemmassa kohtaamisessa yhdeksän kertaa, mutta keskiviikkona itävaltalainen oli ottanut opikseen. Lujalyöntinen Thiem, 26, oli terävimmillään erien katkaisupeleissä, joita ottelussa tarvittiin peräti kolme.

Thiem voitti ottelun viimeisen katkaisupelin pistein 8–6. Hänellä oli ratkaisevassa katkaisupelissä jo aiemmin ottelupalloja.

– Olin onnekas oikeissa paikoissa. Verkkonauha oli puolellani. Sitä (onnea) tarvitaan, koska vastassa oli yksi kaikkien aikojen pelaajista. Häntä vastaan tarvitset onnea, Thiem kehui 33-vuotiasta Nadalia AFP:n mukaan.

Thiem kasvoi voittajaksi

Thiem ja Nadal ovat grand slam -finaaleissa kohdanneet toisensa Ranskan avoimissa toissa ja viime vuonna. Ensimmäisen finaalikohtaamisen Pariisissa massalla Nadal selvitti suoraan kolmessa erässä, viime vuonna Thiem voitti yhden erän.

Thiem ja Nadal kohtasivat grand slam -kiertueella kovalla alustalla alkusyksystä 2018, jolloin Nadal voitti Yhdysvaltain avointen puolivälierissä viiden erän jännitysnäytelmän. Ottelu New Yorkissa kesti lähes viisi tuntia.

Nadal on voittanut Australian avoimet yhden kerran, vuonna 2009. Viime vuonna hän hävisi loppuottelun Serbian Novak Djokovicille.

Turnauksessa viidenneksi sijoitettu Thiem kohtaa välierässä seitsemänneksi sijoitetun Saksan Alexander Zverevin, joka pudotti puolivälierässä vuoden 2014 mestarin Sveitsin Stan Wawrinkan.

Toisessa välierässä Melbournessa kohtaavat kakkossijoitettu Djokovic ja kolmanneksi listattu Federer.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Urheilun ja yrityselämän kerma kokoontui Lahdessa pohtimaan menestyksen reseptiä: "Kisapuistoon pitäisi saada ensin sähköt", murjaisi FC Lahden toimitusjohtaja
  2. Uppoaisiko sinulle kilo lihaa vain minuuteissa? Lahdessa kisataan lauantaina jälleen lihamukin syönnin MM-tittelistä
  3. Sakke Hämäläisen ensimmäinen liigamaali oli Pelicansille laiha lohtu, katso ottelukooste – "Ei kiekko ainakaan takan reunalle mene"
  4. Husissa todettiin toinen koronavirustartunta, mutta useat koronavirusepäilyt Suomessa ovat osoittautuneet aiheettomiksi
  5. "Rennosti vaan", kuului isä-Jannen ohje – Mico Ahosen maailmancup-debyytti päättyi karsintaan Salppurin kisoissa
  6. Peliitat haki pisteet Imatralta
  7. Pelicansin A-nuoret joutuivat taipumaan – ottelun ratkaisu saatiin jatkoajalla
  8. Gallup: Kysyimme Lahdessa liikkuneilta, suuntaavatko he Salppurin kisoihin, vastaus oli yksiselitteinen ei – "Aiemmin kisat näkyivät Lahdessa enemmän"
  9. Katkenneen voimajohtopylvään korjaus etenee Lahden Patomäessä
  10. Korkeakoulutettu tienaa Uudellamaalla lähes 20 000 euroa enemmän kuin maakunnissa – yksi syy selittää ilmiöstä paljon
  11. Asiantuntijat kyseenalaistivat Aika jonka sain -elokuvalle myönnettyjen palkintojen arvon – Olga Temonen vastaa: "Minulla ei ole tapahtumasta mitään pahaa sanottavaa"
  12. Samae Koskinen esiintyy kesällä Villähteen uusilla festivaaleilla
  13. Pariisin keskustassa suurpalo, Gare de Lyon -rautatieasema evakuoitu
  14. Herola aloitti Salpausselällä lupaavasti – yhdistetyn varakilpailussa kolmas
  15. Isyys tuo tasapainoa lahtelaisen urheilijan Leevi Mutrun elämään

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.