Leijonien lopun nousu Tshekki-pelissä päättyi jatkoaikatappioon – "Tietyllä tapaa jäi hyvä maku suuhun, vaikka hävisimme"

Suomen 1–2-kavennuksen laukoi Hannes Björninen. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

STT

Suomen miesten jääkiekkomaajoukkue aloitti Venäjän EHT-turnauksen tappiolla Tshekille. Tshekki kaatoi Leijonat torstaina kotikaukalossaan Pilsenissä jatkoajalla maalein 4–3.

Suomi pystyi nousemaan kolmannessa erässä kahden maalin tappioasemasta 3–3-tasoihin, mutta Lukas Sedlakin osuma jatkoajalla 23 sekunnin kohdalla päätti Suomen taistelun. KHL:ssä pelaava Sedlak teki ottelussa kaksi maalia.

– Nousujohteinen peli. Alussa meillä oli käsijarru päällä, mutta kaksi viimeistä erää pelasimme jo hyvää jääkiekkoa. Tietyllä tapaa jäi hyvä maku suuhun, vaikka hävisimme, Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen kertoi STT:lle puhelimitse.

Tshekki ehti karata 2–0-johtoon ennen kuin Hannes Björninen viimeisteli Leijonille kavennuksen avauserässä. Björninen sai maukkaan syötön Jere Karjalaiselta kaksi vastaan yksi -tilanteen päätteeksi.

Ykkösketju nosti Suomen tasoihin kolmannessa erässä. Ensin Juho Lammikon tarkka kuti löysi tiensä Tshekin maalin yläkulmaan. Suomi haki tasoitusta ilman maalivahtia, ja se toimi. Valtteri Kemiläinen laukoi viivalta, ja Veli-Matti Savinainen osui sisään ajassa 59.12.

– Toki se lisää itseluottamusta, että pystyimme nousemaan vieraskentällä takaa tasoihin. Runttasimme emmekä antaneet periksi. Siihen voi erittäin tyytyväinen, koska Tshekki on hyvä joukkue, Jalonen muistutti.

JYP-ketju debytoi yhdessä

Suomen kokoonpanossa oli kahdeksan A-maajoukkueen ensikertalaista.

– Alussa se näkyi. Kaikki eivät luottaneet itseensä, mutta pelin edetessä jokainen nousi omalle tasolleen. Parasta pitää tällä tasolla lyödä pöytään. Ei se helppoa ole, mitä kansainvälisen tason pelaaminen vaatii, Jalonen sanoi.

Yksi keltanokista oli Liigan pistepörssin ykkönen Julius Nättinen, joka debytoi samassa ketjussa yhdessä JYP-seurakavereidensa Petrus Palmun ja Miska Siikosen kanssa.

– Hienoa, että saimme pelata samassa ketjussa ensimmäisessä maajoukkuepelissämme. Tempoa ottelussa riitti. Ei Liigassa ole tullut tällaista peliä vielä vastaan, Nättinen myönsi.

Suomi kohtaa seuraavaksi Ruotsin Moskovassa lauantaina ja Venäjän Pietarissa stadionottelussa sunnuntaina.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. 7.8. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Päijät-Hämeessä on varmistunut kaksi uutta koronavirustartuntaa, molemmat potilaat palanneet ulkomailta
  2. Yhtymäkokous hyväksyi yhteisyrityksen perustamisen, kokoomuksen lahtelaiset edustajat uhmasivat kaupungin ohjeistusta ja äänestivät puolesta
  3. Nastolalaislähtöistä Ylen suosikkimeteorologia Anniina Valtosta yritettiin uran alussa vanhentaa meikillä ja vaatteilla, kunnes esiintymiskouluttaja pisti pelin poikki
  4. Suomessa on todettu 22 uutta koronavirustartuntaa, tartuntoja nyt kaikkiaan 7 554
  5. 80-vuotias nainen joutui varkauden kohteeksi Lahdessa – arvokas kaulakoru vietiin bussipysäkillä
  6. Nuori mies piilotti elintarvikkeita paitansa alle ja poistui kaupasta maksamatta Lahden Nastolassa – tilillä kymmeniä näpistyksiä
  7. Poikkeusvuosi aiheutti ruuhkapiikin elokuulle – katso 8 tärppiä Päijät-Hämeen urheilun supervilkkaaseen tapahtumaviikonloppuun
  8. Elokuva-arvio: Lauluja rakkaudesta on täysien tähtien dokumentti – lahtelaislähtöinen ohjaaja Anu Kuivalainen pääsee dokumentissa häkellyttävän lähelle kuvaamiaan ihmisiä
  9. Tältä näyttää Lahden Seurahuoneen tulevissa loft-huoneissa Sokoksen yläkerrassa: korkeutta lähes seitsemän metriä ja puuta kylpyhuoneessa
  10. Vankilataustaiset pääsevät ääneen Lahden torilla järjestettävässä Ex-criminal Day -tapahtumassa
  11. Lähes neljä viidestä Päijät-Hämeen pelastuslaitokselle viime vuonna tehdyistä palohälytyksistä oli vääriä – vahinkohälytyksen laskun maksaa kiinteistön omistaja
  12. Mannerheimin salonkivaunu töhrittiin Mikkelissä, spraymaali imeytyi ainutlaatuisen vaunun puupaneeleihin – Museojohtaja: "Kyllä tässä aika suuri vahinko on tehty"
  13. Alkometrejä saa halvimmillaan kympillä, täysin luotettavan laitteen hinta on yleensä kolminumeroinen – "Rattijuopumus se vasta typerää on, ja usein kallistakin"
  14. Autojätin outo hiljaiselo loppui ja jopa logo uudistui – "Ariyasta alkaa aivan poikkeuksellinen hyökkäys"
  15. Leevi and the Leavingsin sanoitukset houkuttelivat laulamaan yhdessä Lahdessa – "Sanoista tulee aina jotakin uutta esille"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.