Raimo Helminen kokoaa vaikeaa MM-palapeliä: "Tasaisen hyviä pelaajia on paljon"

Helminen ei vielä osaa sanoa, milloin lopullinen kisajoukkue lyödään lukkoon. LEHTIKUVA / SAMULI IKÄHEIMO

STT

Raimo Helminen on nähnyt pitkällä ja ansiokkaalla jääkiekkourallaan paljon, mutta joukkueen kokoaminen tapaninpäivänä Tshekissä alkavaan alle 20-vuotiaiden miesten MM-turnaukseen on tuottanut "Raipelle" ylimääräisiä harmaita hiuksia. Projekti on ollut kaikkea muuta kuin helppo. Sen Helminen myöntää rehdisti.

– Tasaisen hyviä pelaajia on paljon. Tästäkin ryhmästä pitäisi vielä kaksi pelaajaa pudottaa pois. Tämä on ollut vaikea projekti, kiekkolegenda sanoi lauantaina joukkueen mediatilaisuudessa Lahdessa.

Nuorten Leijonien taival kohti Tshekkiä jatkuu ensin Vierumäellä, sillä urheiluopiston maisemissa joukkue viettää kolme päivää. Sen jälkeen suuntana on Tshekki, jossa Suomi kohtaa harjoitusotteluissa Saksan ja Kanadan.

– Vierumäellä on sellainen mini training camp. Käymme pelillisiä asioita läpi. Myös erikoistilanteita täytyy alkaa hioa jo hyvissä ajoin, Helminen korosti.

Joukkue ratkeaa viimeistään jouluaattona

Helminen ei vielä osaa sanoa, milloin lopullinen kisajoukkue lyödään lukkoon.

– Uskoisin, että joko 23. tai sitten 24. päivä. Siinä riittää kyllä päänvaivaa.

MM-turnaus pelataan tiiviillä rytmillä. Sen takia on tärkeää, että joukkue hitsautuisi mahdollisimman nopeasti yhteen.

– Haluaisin nähdä, että jätkät venyisivät ja pelaisivat toinen toisilleen. Joukkuehengessä meillä ei ole ollut missään vaiheessa valittamista. Kunhan joukkueesta kasvaisi turnauksen myötä vimpan päälle joukkue. Se olisi tärkein juttu, Helminen sanoi.

Nuoret Leijonat ei pääse ihan paraatimiehistöllään kisoihin. Marraskuussa loukkaantunut Anton Lundell jää sivuun. Rajun taklauksen kohteeksi joulukuun alussa joutunut Patrik Puistola on puolestaan kunnossa.

– Onneksi Puistolan tilanne näyttää valoisalta, Helminen sanoi tyytyväisenä.

Viime aikojen hurjia taklaustilanteita Helminen on joutunut pohtimaan päivät ja yöt.

– Vaikea niistä on sanoa oikein yhtään mitään. Ne ovat yksittäisiä tilanteita, joskin tosi harmillisia. Siihen nähden, kuinka paljon pelejä pelataan, niin mielestäni vammoja sattuu kuitenkin aika vähän.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahden Seurahuoneella kokoontunut vihreiden ministeriryhmä esitti ympäristövaateita syksyn budjettiriiheen ja kehui kaupungin ympäristötoimia –  sisäministeri Ohisalo: "Moni voisi ottaa oppia Lahdesta"
  2. Päijät-Hämeessä todettu yksi uusi koronavirustartunta – 26 hyvinvointiyhtymän työntekijää karanteenissa
  3. Lahden Demarit väläyttää terveyskeskuspalveluiden palauttamista yhtymältä kaupungille - myös vasemmistoliitto olisi valmis irrottamaan Lahden peruspalvelut ”villiintyneestä yhtymästä”
  4. Suomessa kaksi uutta koronaan liittyvää kuolemaa ja 17 tartuntaa – TS: Turkuun Skopjesta palanneen lentokoneen matkustajista monella koronatartunta
  5. Leo Laakko ja Kari Onninen edustavat Päijät-Hämettä Ilomantsin karhunveistokilpailuissa
  6. Uudenmaankadulla Lahdessa alkaa viikkoja kestävä päällystysurakka - näin se etenee
  7. Koronavilkku-sovellukselle tavoitellaan miljoonaa käyttäjää kuukaudessa – käyttö ei vaadi henkilötietoja
  8. Tuore tutkimus: Moni nuori haluaisi itsenäistyä jo 18-vuotiaana, mutta aikataulu toteutuu harvoin – "Nuoria huolettavat etenkin rahaan liittyvät asiat"
  9. Kirja-arvio: Palkittu kirjoittajakolmikko punoo nolostumisen tunteen ympärille taidokkaan nuortenromaanin
  10. Ari Helmisen uutisanalyysi: EU tuo apua tulevaisuusinvestointeihin – Vanhasen kassakaapissa riskiskenaariot, joihin ei ole kaavaa
  11. Hämeen kauppakamari vauhdittaa yritysten hallitustyöskentelyä – hanke on yrityksille maksuton
  12. Kaksi ruorijuoppoa kiinni Päijänteellä – toinen puhalsi seulonta-alkometriin isot lukemat
  13. Kuvatempaus: Saitko komean sienisaaliin? Lähetä meille kuva
  14. Uusi biojätteen keräilykokeilu käynnistyy Lahdessa – lakimuutosta ennakoiva konsepti saattaa laajentua koskemaan koko maakuntaa
  15. Salpauksen alueella Lahdessa puhdistetaan maaperää öljystä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.