Tähtipuolustaja Julius Honka JYPin riveihin – tavoitteena palata ripeästi NHL:ään

Honka pelasi vielä viime kaudella NHL:ää Dallasissa. LEHTIKUVA/AFP

STT

Urallaan 87 NHL-ottelua pelannut Julius Honka siirtyy jääkiekkoliigan JYPiin ottelukohtaisella sopimuksella. Puolustaja Hongan, 23, tavoitteena on pelata vielä tällä kaudella NHL:ää. Sopimus jyväskyläläisseuran kassa sisältää ulkomaanoption.

– Halusimme ennen kaikkea tarjota Juliukselle paikan näyttää taitojansa, jotta hän pääsisi takaisin pelaamaan sitä sarjaa, jota hänen kuuluisi taitojensa puolesta pelata. Molempien osapuolien tavoitteena on saada mies ripeästi takaisin NHL:ään täksi kaudeksi, JYPin urheilutoimenjohtaja Mikko Viitanen sanoi seuran tiedotteessa.

Honka on pelannut JYPissä C-, B- ja A-junioreissa, mutta miesten liigassa häntä ei ole aiemmin nähty.

Honka on kotimaan liigaan tähtistatuksen hankinta. Hän pelasi vielä viime kaudella NHL:ää Dallasissa. Miesten MM-kisoissa hän on pelannut vuosina 2017 ja 2018.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. 27.5. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Tartuntojen määrä vakaa, sairaalahoidossa ei yhtään koronapotilasta
  2. Kuusi päijäthämäläistä taksiyrittäjää kimpaantui Kela-kyytien menettämisestä – Sopimusrikkomuksesta vaaditaan yli 700 000 euron korvauksia
  3. Työttömien työntekijöiden määrä kasvoi roimasti Päijät-Hämeessä - Lahdessa korkein työttömyysaste
  4. Mika Lehto heräsi avunhuutoihin mökillään Sysmässä ja pelasti vedenvaraan joutuneen miehen – Päijät-Hämeen pelastuslaitos palkitsi uroteosta
  5. Henkilöauto törmäsi jalankulkijaan suojatiellä Heinolassa
  6. Päijät-Hämeen matkailualan yrittäjät tekevät yhteistyötä, jotta täällä ensi kertaa lomailevat ihastuisivat alueeseen: "Meidän pitää hurmata heidät"
  7. Kuluttajille myytävissä autonostimissa on hengenvaara, tuotteet palautettava ostopaikkaan
  8. Hirvi säntäili Lahden keskustan tuntumassa
  9. Jotain hyötyä poikkeusoloista – Järvisen perhe rakensi upean puumajan kotipihalleen Asikkalan Vääksyyn
  10. Lahti Aqua -konsernissa vakava työtapaturma – kätensä menettänyt vaatii oikeusteitse korvauksia
  11. Lahden Kortteliliigan Ropponen muistuttaa perinteisten tukijoiden ahdingosta – ei laskua ensimmäiseksi heille
  12. Vääksyn seurakuntakodin rakennustyömaalla on tehty töitä jo reilu viikko – katso ilmakuvat työmaalta
  13. Lahden Mustankallion tunnelin valaisinviat korjataan – tunneli pois käytöstä
  14. Koronakriisi on koetellut erityisesti nuorten naisten toimeentuloa – Yhä useampi suomalainen tarvitsee nyt ja kesällä Kelan tukea elämiseen
  15. Tietojen panttaamista, EU-asioiden viivyttelyä ja ajanpeluuta – perustuslakivaliokunnan selvitettäväksi tulee kirjava lista eduskunnan tiedonsaantivaikeuksia

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.