Tiikerit voitti viisieräisen lentopallotaiston miesten Mestaruusliigassa

STT

Sunnuntaina viisieräisen ottelun Akaassa hävinnyt Kokkolan Tiikerit jatkoi etelän kiertuettaan lentopallon miesten Mestaruusliigassa voitokkaasti. Vantaa Ducks nöyrtyi kotihallissaan 2–3-tappioon.

Sunnuntaina ennätyksekseen 29 pistettä tehnyt Jiri Hänninen oli jälleen Tiikereiden tehokkain, nyt pisteitä kertyi 24.

– En kyllä muista että olisin kahta peliä peräkkäin pystynyt näin hyvin pelaamaan. Kiitos kuuluu tietenkin joukkuekavereillekin, ei kukaan yksin pelaa, Hänninen sanoi.

Hännisen tehosaldo oli ennätyksellinen +21, eli hän ei juuri virheitä tehnyt. Hänninen iski 32 passista 23 pistettä. Hyökkäysprosentti oli yleispelaajalle huima 72.

– Hyökkäys kulki hyvin. Meillä on nuori joukkue, jossa pelaajat tuntevat toisensa. Ei tarvita ulkomaalaisia, Hänninen korosti.

Oskari Keskinen teki Tiikereille 18 ja Antti Leppälä 12 pistettä. Tiikerit ei tehnyt sen 15–12-voittoon päättyneessä päätöserässä yhtään hyökkäysvirhettä, kun Ducks sortui virheeseen kuudesti.

Ducksin tehokkain oli 30 pistettä takonut Montenegron liigasta siirtynyt hakkuri Bojan Strugar.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Hollolalainen hevosfirma laajensi lennosta sairaalatakkeihin – "Tilaukset ovat isoja ja aikataulut painavat päälle"
  2. Kimalaisten katukuolemille Lahdessa löytyi uusi selitys – "lehmus on huijari"
  3. Teerenpeli ja Ruskovilla vastasivat koronatuotteiden nopeaan kysyntäpiikkiin keväällä – käsidesiä yhä varastossa, maskeja edelleen 300 päivässä
  4. Anna-Tuulia Hautalan Esalainen: Vastakohta ei ole väärässä, vaan erilainen
  5. Yön uutiskooste: Hallitus jatkaa kaksipäiväisiä koronaneuvotteluja Säätytalolla
  6. Pääkirjoitus: Korona varjostaa Vanhasen budjettiesitystä
  7. SAK:n varapuheenjohtaja Matti Huutola yhdistäisi SAK:n ja STTK:n – pomo-duunari-asetelma ei ole este
  8. Luhdan hotellihanke sai siunauksen rakennus- ja ympäristölupalautakunnalta – rakennuslupa sallii 17-kerroksisen tornitalon rakentamisen entisen Anttilan paikalle
  9. M/S Pyhäjärven risteily keskeytyi iltamyöhään Heinolassa - syynä jälleen potkurivika
  10. Lahtelainen urheiluravintola Peluri muuttaa – "Tartuimme tilaisuuteen, kun avautui mahdollisuus päästä vielä lähemmäs keskustaa"
  11. Ei sähköverkolle, ei lääkäreille, ei varuskunnalle, ei valokuidulle – Iitti sanoo melkein aina ei, ja sekös Johannes Niemeläistä riemastuttaa
  12. Henry Saleva seurasi humalaista rekkakuskia Nelostiellä yli 40 kauhuntäyteistä minuuttia: "Jos olisi osunut kohdalle, olisi varmasti ollut henki pois"
  13. Marin: Hallitus käsittelee torstaina rajojen terveysturvallisuutta, maskeja ja etätyötä
  14. Koulujen lukuvuosi alkoi Lahdessa, pienessä Kivijärven kyläkoulussa opettajia huolettavat koulukuljetusten olemattomat turvavälit – "Vesittää koko homman, jota täällä teemme"
  15. Nastolalaisen konkaripoliitikon autokokoelman kohtaloa puidaan nyt hallinto-oikeudessa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.