Siru Juutisen valmentama talven kuningas Morison kruunasi aprillipäivänsä nitistämällä kilpakumppaninsa selityksittä Pelimanni-ajossa Kaustisella. Ruuna oli lopulta 2. ulkoa 900 metrin kirillään vakuuttava. Sen selässä kirinyt Koskelan Akseli iski halukkaasti päätöspuolikkaalla Morisonin kimppuun, mutta ei pystynyt tosissaan haastamaan. Morisonin vauhtikestävyys pääsi oikeuksiinsa päätössatasella.
– Tiesin, että minulla on hieno hevonen, joka on hyvässä kunnossa ja hyvällä paikalla, joten ihan varmoin tuntein lähdin matkaan. Aina nämä pitää ajaa, ja vasta maalissa juhlitaan, ohjastaja Juha Utala veisteli.
Fortune Hoss oli Toto75-kierroksen yksi säväyttäjistä. Ruuna lennähti viimeiset 800 metriä peräti 11,1-vauhtia, ja lopussa marginaali muihin venyi yli 20 metriin. Superlupaus juoksi vasta toisen starttinsa puolentoista vuoden tauolta.
– Tuntuu erityisen hyvältä, kun tällainen lahjakas hevonen pystyy vaikeuksien kautta palaamaan omien sarjojensa huipulle. Sanoin taustavoimille lämmityksen jälkeen, että hevonen taitaa ottaa uransa ensimmäisen Toto75-voiton, jos mitään hämminkiä ei tapahdu. Niin hyvältä se lämmityksessä tuntui, hevosta ohjastanut Santtu Raitala kommentoi.
Mandela Zon piti keulapaikalta päivän pankkina pintansa. Kolmen kierroksen matkalla kaksi rinkiä mentiin maltilla, ja viimeinen lenkki kaasu pohjassa. Hevosen omistaja on liikemies Reima Kuisla.
Kimmo Taipaleen valmentama Jostois aloitti Toto75-kierroksen terävällä kirillä kärjen tuntumasta toiselta radalta. En Candy Till oli suosikkipitoisen rivin yksi keulavoittajista. Iikka Nurmosen tallin kovasukuisin tamma lopetti 11,5-vauhtia. Iltapäivän suuryllätyksestä vastasi BWT Gaia, ja kierros päättyi Kristian Lellan valmentaman Way To Gon voitonjuhliin.