Emil Fedorov teki peräti viisi maalia, kun Suomi voitti jääpallon miesten MM-kisoissa Norjan 7–3 (3–2). Norjaa vastaan suomalaisista maalinteossa onnistuivat myös Kalle Lempinen ja Tero Liimatainen, jotka keräsivät tehopisteet 1+1 mieheen.
Suomi joutui pelaamaan ottelussa vajaamiehisenä lähes tunnin, sillä Riku Hämäläinen ajettiin kentältä runsaan puolen tunnin pelaamisen jälkeen.
Voitto vie Suomen lähes varmasti MM-finaaliin, joka pelataan sunnuntaina. Suomi on voittanut kaikki kolme otteluaan Ruotsin Växjössä pelattavassa MM-turnauksessa. A-lohkon päätöskierroksella Suomi kohtaa Ruotsin, joka tullee vastaan myös loppuottelussa.
– Tämä oli ensimmäinen ottelu turnauksessa, jossa oli tunnetta ja jossa jouduimme panemaan kaiken likoon, Suomen päävalmentaja Ari Holopainen sanoi Jääpalloliiton tiedotteessa.
Suomen naiset pelasivat Yhdysvaltoja vastaan 1–1-tasatuloksen. Petra Verhelä teki Suomen maalin. Suomi kohtaa myöhemmin tänään Ruotsin.