Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

ESS:n kesätoimittaja ja -kuvaaja etsivät päijäthämäläisiä saunojia ja saunoja – olisiko sinun lauteillasi tilaa?

Lotta Henttala hyvässä vireessä Hollannin talvisäässä – suomalainen polki kuudenneksi maailmankiertueen kilpailussa

Maantiepyöräilyn kansainvälisiin kilpailuihin helmikuussa lähes kahden vuoden tauon jälkeen palannut Lotta Henttala jatkoi hyvää alkukauttaan polkemalla Hollannin Drenthessä järjestetyssä maailmankiertueen kilpailussa kuudenneksi.

Ronde van Drenthe -nimisen kilpailun järjestäminen oli Henttalan mukaan "melkoista pallottelua", sillä viikonlopun alla kisapaikalle kertyi paljon lunta. Kilpailu saatiin kuitenkin järjestettyä lauantaina lyhennetyssä 94 kilometrin mitassa, ja Henttala oli mukana kisan ratkaisseessa loppukirissä.

– Lopussa en enää pystynyt tekemään kovin kovaa kiriä, sillä jouduin käyttämään energiaa aika paljon noin 3–5 kilometriä ennen maalia ja se söi kirijalkaa. Hyvä fiilis on kuitenkin siitä, että lopussa olin hyvin mukana, ja World Tour -kilpailun kuudenteen sijaan saa olla tyytyväinen, Henttala sanoi tiedotteessa.

Hollannin Lorena Wiebes oli loppukirissä vahvin ja nappasi kisavoiton.