Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Valtteri Bottaksen ja Sami Sykön kesävaatteet, Päijät-Hämeen festarit ja muut menot – lue ESS:n kesälehti ilmaiseksi koko kesän!

F1-kausi on korkeintaan kolmen kauppa, mutta Aston Martin ja Alonso saattavat hätyytellä kärkitallien rintamaa

Kärkitallien rintamaan tuskin tulee muutosta alkavalla formula 1 -kaudella, uskoo entinen F1-kuljettaja Heikki Kovalainen. Minkään keskikastin tallin rahkeet eivät vielä riitä nousemaan voittotaisteluun, vaikka sarjaan toissa vuonna tuotu budjettikatto periaatteessa voisi kaventaa tallien eroja.

– Keskipakan tiimeillä ei riitä vaan resurssit tehdä sitä steppiä eteenpäin. En usko, että se tarina viime vuodesta hirveän paljon muuttuu perusajatuksena, Kovalainen ennakoi STT:lle kautta, joka alkaa viikonloppuna Bahrainissa.

Vuosi sitten formula ykkösissä alkoi uusien aerodynamiikkasääntöjen aikakausi, mikä sekoitti kärkipakkaa hivenen. Kahdeksan perättäistä valmistajien MM-titteliä voittanut Mercedes astui harhaan uusien sääntöjen kanssa ja valahti MM-sarjassa kolmanneksi, voittaen kauden aikana vain yhden kisan. Red Bull ja Ferrari olivat suuren osan kaudesta vauhdillisesti omaa luokkaansa.

– Näen, että Mercedeksellä on ainoana tiiminä mahdollisuus nousta sinne kärkitaistoon, sitten siellä voisi olla kolme kärkitallia, Kovalainen arvioi.

Aston yllättää?

Viime viikolla Bahrainissa ajettujen kolmipäiväisten F1-talvitestien perusteella marssijärjestys voi olla hyvinkin samanlainen kuin viime kaudella.

Hallitsevalla mestaritallilla Red Bullilla vaikutti olevan testeissä selkeästi joukon nopein auto, ja lähin uhkaaja vaikuttaisi olevan viime kauden tapaan Ferrari. Sen takana kolmanneksi vahvimman tallin asemasta taistelevat testien perusteella Mercedes ja testien yllättäjä Aston Martin, joka ainoana keskikastin talleista vaikuttaisi tehneen selkeän harppauksen eteenpäin.

Jos testeissä nähty vauhti jatkuu kisoissa, voi Aston Martinille täksi kaudeksi siirtyneeltä espanjalaiskonkari Fernando Alonsolta, 41, odottaa yllättävänkin kovia sijoituksia.

Kovalainen näkee Aston Martinilla olevan keskikastin tiimeistä parhaat eväät nousta huipputalliksi. Tallin omistava kanadalaispohatta Lawrence Stroll on satsannut isoja summia tiimin kehittämiseen.

– Uusi tehdas on rakenteilla, Alonso rekrytoitiin sinne – siinä Aston Martinin projektissa on ihan hyviä aineksia. Näen, että siinä on parempia aineksia kuin esimerkiksi Alpinen projektissa. Siellä on paremmat mahdollisuudet mennä eteenpäin, mutta aikataulu on varmaan vielä vähän tiukka tälle vuodelle, Kovalainen sanoi ennen testejä.

Alonso oli vielä varovainen lausunnoissaan testien päätteeksi.

– Meillä on vielä paljon potentiaalia löydettävänä. Mielestäni olemme kohtuullisissa asemissa ensi viikkoa ajatellen. Tavoitteemme on ottaa askel eteenpäin viime kaudesta, Alonso sanoi tallin tiedotteessa.

Kovalainen uskoo Hamiltoniin

Mercedeksen viime kausi oli nousujohteinen, ja tallin saatua selätettyä alkukaudella piinanneet auton pomppimisongelmat Lewis Hamilton ja George Russell ylsivät säännöllisemmin voittokamppailujen tuntumaan. Parhaimmillaan tiedossa voisi olla kolmen tallin mestaruustaistelu, mutta testeissä nähdyn perusteella Mercedeksellä on vielä tekemistä uuden autonsa kanssa.

Hamilton sanoi testien jälkeen, että tunnelma tallissa on kauden alla paljon luottavaisempi kuin vuosi sitten.

– On vielä asioita, joita meidän täytyy parantaa, emme vielä yllä Red Bullin vauhtiin, emmekä ehkä Ferrarinkaan. Mutta tilanne on parempi. Asiat ovat muuttuneet. Pomppinen on poissa ja muutamat osa-alueet ovat toimineet paremmin, Hamilton sanoi The Race -sivuston mukaan.

Yksi kauden kiinnostavimmista tarinoista voi olla Mercedeksen sisäinen taistelu. Seitsenkertaisella F1-mestarilla Hamiltonilla, 38, on edessään yksi uran kovimmista haasteista, pärjääminen ainakin lähes yhtä nopeaa tallitoveria vastaan.

Russell, 25, teki viime vuonna hienoa työtä ensimmäisellä Mersu-kaudellaan: hän nappasi Brasiliassa avausvoittonsa ja päihitti Hamiltonin pisteissä, vaikka loppukautta kohti Hamilton pääsikin niskan päälle.

Kovalainen uskoo vahvasti siihen, ettei Hamilton ole vielä menneisyyden mies vaan pystyy vastaamaan Russellin heittämään haasteeseen.

– Minulla ei ole epäilystäkään tuon asian suhteen. Vaikka Russell on kova, Hamilton ei tuolla ajaisi jos hän ei olisi satavarma, että pystyy kenet tahansa samalla kalustolla päihittämään, Kovalainen vakuuttaa.

Hän uskoo, että Hamilton jopa syttyy kovasta kilpailutilanteesta.

– Siinä on ollut ikään kuin vähän helpompia tallikavereita, itseni mukaan lukien, eikä ole tarvinnut välttämättä äärimmilleen venyä, sanoo Kovalainen, joka ajoi Hamiltonin tallitoverina McLarenilla vuosina 2008–2009.

Kovalaisen mielestä Mercedeksen kuskikaksikko on koko F1-sarjan vahvin.

Mies vailla heikkouksia

Ennakkosuosikkeja mestariksi on vain yksi: Red Bullin Max Verstappen. Hollantilaisella on nyt allaan kaksi maailmanmestaruutta, ja viime kaudella hän oli häikäisevässä vireessä. Verstappen voitti ennätykselliset 15 kisaa kauden aikana matkallaan mestariksi.

Kovalaisen mielestä Verstappenilla ei ole tällä hetkellä käytännössä lainkaan heikkouksia. Uran alkuvuosien virheet on saatu hiottua pois, ja raa'an nopeutensa puolesta hollantilainen on ollut aina ilmiömäinen.

– Hänen taitonsa ajaa autoa äärirajoilla on poikkeuksellinen. Maxin kaltaisia virtuooseja ei joka päivä tule formuloihinkaan. Pistäisin Maxin sinne samaan kastiin Hamiltonin, (Michael) Schumacherin ja (Ayrton) Sennan kanssa, Kovalainen suitsuttaa.

Red Bullilla oli viime kaudella kokonaisuudessaan sarjan nopein auto, vaikka Ferrari usein ylsikin aika-ajoissa paalupaikkaan. Tämä antaa Kovalaisen mukaan mestaritallille hyvät lähtökohdat alkavaan kauteen, koska auton kanssa ei ole tarvinnut ottaa isoja riskejä.

Verstappenin tilannetta helpottaa sekin, ettei hänen tallitoveristaan Sergio Perezistä pitäisi olla MM-taistelussa todellista vastusta. Verstappen ei siis joudu käymään samanlaista kovaa tallin sisäistä taistelua kuin Mercedeksen ja Ferrarin kuskit. Se auttaa erityisesti siinä tilanteessa, jos mestaruudesta muodostuu usean tallin välinen taistelu.

Ferrarin viime kausi kääntyi vahvan alun jälkeen pettymykseksi, kun talli voitti vain neljä kisaa. Ferrarin ykköstykkinä pidetty Charles Leclerc on erittäin nopea, mutta tekee edelleen hieman liikaa virheitä.

– Sellaiselta tunteelta ei oikein voi välttyä hänen kohdallaan, että kun hän ajaa niin kovaa, se tapahtuu vähän vaikeammin kuin esimerkiksi Verstappenilla. Ne huippukierrokset eivät irtoa yhtä helposti, ehkä tästä sitten johtuu että niitä virheitä tulee, Kovalainen tuumii.

Leclerc saa kovan haasteen myös tallitoveri Carlos Sainzilta, joka viime vuonna pääsi vaisun alkukauden jälkeen lähelle Leclercin tasoa.

Alpine junnaa paikallaan

Keskikastin herruudesta Kovalainen odottaa tasaista taistelua, johon Valtteri Bottaksen talli Alfa Romeokin saattaa nousta välillä kiusaamaan.

Aston Martiniin Kovalainen luottaa eniten, mutta omiin vanhoihin talleihinsa McLareniin ja Alpineen (entinen Renault) hän suhtautuu skeptisemmin.

Vaikka Alpinella on takanaan Renault'n autotehtaan resurssit, talli on junnannut keskikastissa jo vuosia.

– En jotenkin luota siihen ranskalaiseen johtamiseen, Kovalainen lataa.

Hän ei ole vakuuttunut siitä, että autotehdas on riittävän sitoutunut F1-projektiin. Esimerkkinä Kovalainen mainitsee sen, kuinka pienellä Alpinen tarrat ovat auton kyljessä.

Viaplayn tv-asiantuntijana Kovalainen käy säännöllisesti kisoissa ja tapaa vanhoja työkavereitaan Alpinella.

– Olen sen heillekin sanonut kun olen jutellut kisaviikonloppujen aikana, että mikä tämä teidän juttu on kun ette mene eteenpäin. Heillä on hyvää porukkaa tiimissä töissä ja aika hyvät fasiliteetit siellä Enstonessa. Ja sitten kuitenkaan se projekti ei mene eteenpäin.

McLarenilla liikaa bisneksiä

McLarenin ongelmana Kovalainen näkee sen, että yhtiöllä on F1-tallin ohessa liikaa sivuprojekteja.

– Siinä on Formula E:tä, autotehdasta, GT-autoja, Indycaria ja F1-tiimiä. En näe millään, että heidän resurssinsa riittäisivät näiden kaikkien läpiviemiseen. (Entinen tallipäällikkö) Ron Dennis sanoi aikanaan, että sen kisatiimin pitää toimia, sen jälkeen muut bisnekset. Tämä on päälaellaan McLarenilla, ja fokus siitä F1-tiimistä vähän puuttuu.

McLarenin vahvuus ovat kuljettajat. Huippukuljettajaksi itsensä todistanut Lando Norris saa täksi kaudeksi rinnalleen australialaistulokkaan Oscar Piastrin, jota pidetään superlahjakkuutena. Piastri oli Alpinen juniorikuljettaja, mutta ranskalaistalli möhli ja menetti hänet, kun ei pystynyt tarjoamaan australialaiselle kisakuskin paikkaa.

Kovalainen näkee pitkän McLaren-sopimuksen uhkana Norrisin uralle, sillä brittikuski saattaa olla jumissa tallissa, joka ei pysty nousemaan kärkitaistoon.