Kärppien paluumuuttajat Puljujärvi ja Pesonen osuivat Sportin verkkoon – "Jesse tarjoili suoraan lapaan"

Jesse Puljujärvi avasi maalitilinsä oululaisseuran kauden toisessa ottelussa. Kuva on torstailta. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

STT

Kärppien liigakauden tähtihankinnat Jesse Puljujärvi ja Janne Pesonen avasivat maalitilinsä oululaisseuran kauden toisessa ottelussa Sportia vastaan. Kärpät voitti lauantain kotipelinsä 3–1.

Puljujärven 1–1-tasoituksen voi ottaa piikkiinsä Sport-veskari Mika Järvinen. Ratkaisevassa 3–1-osumassa kolmannen erän alussa Pesonen ohjasi kiekon maaliin Puljujärven laukauksesta.

– Jesse tarjoili suoraan lapaan, ei siinä tarvinnut paljoa mailaa liikuttaa, Pesonen kertoi.

Kyseessä oli Kärppien kauden ensimmäinen ylivoimamaali neljä Mestarien liigan peliä mukaan lukien.

– On meillä ollut paikkoja aikaisemminkin, ja maalit eivät ole ylivoiman ainut indikaattori. Kovasti teemme hommia, että saamme sen paremmaksi, Pesonen sanoi.

Sportille peli oli vasta kauden ensimmäinen ison panoksen peli. Puolustaja Steven Seigo vei vieraat johtoon jo ajassa 3.46, mutta maali jäi Sportin ainoaksi.

– Meiltä hyvä sisääntulo ja ensimmäinen erä, mutta se ei riitä. Pitää pystyä pelaamaan 60 minuuttia, että tulos olisi suotuisa, vaasalaisten päävalmentaja Ari-Pekka Pajuluoma kertoi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Koronatartunta on huolettanut päijäthämäläisiä keskimääräistä enemmän – Lahdesta tehty paljon oirearvioita THL:n uudessa palvelussa
  2. Palava tavarajuna sytytti Lahden seudulla useita maastopaloja - junaliikenne poikki Lahdesta Riihimäelle
  3. Uusi tieliikennelaki tulee voimaan maanantaina – esimerkiksi nämä viisi asiaa muuttuvat
  4. Takareisileikkauksesta toipunut FC Lahden puolustaja Timi Lahti on Suomen mestari kolmannessa sukupolvessa
  5. Kaukoliikenteen busseja lisätään vähitellen – "Perusajatus on, että tässä laajudessa mentäisiin koko kesä", toteaa Koiviston auton toimitusjohtaja Mikko Markkula
  6. FC Lahti palaa treeniviheriölle koko joukkueen voimin – harjoitusottelut käyntiin jo lauantaina Espoossa
  7. Etsintäkuulutettu mies ajoi petoksella saadulla autolla ylinopeutta Heinolassa
  8. Jäteauto kulkee mallastamon sivutuotteista valmistetulla polttoaineella Lahdessa, tyhjäkäynti ei tuo käryä pihaan
  9. Kirkkoihin ja jumalanpalveluksiin pääsee taas yli 50 henkilöä – katso Lahden kirkkojen osallistujarajoitukset
  10. Lahdessa Uudenmaankadun alittava Kyöstilän alikulkukäytävä suljetaan korjaustöiden takia
  11. HS: Al-Holin leirin suomalaisia tulossa Suomeen tänään
  12. Bloggaaja Mika Markkanen suunnittelee retkensä tarkasti Excelissä ja toivoo, että suon tuoksun saisi vangittua dödöpurkkiin – blogista löytyy mainintoja myös Päijät-Hämeen luontoreiteistä
  13. SpaceX:n miehistöalus telakoitui kansainväliselle avaruusasemalle
  14. Iitin maakuntavaihdoksen vuoksi muitakin rajoja piirretään uudelleen – Hämeeseen saatava lisää poliisimiehiä, sanoo poliisipäällikkö
  15. "Nepalissa naisen on vain kestettävä" – Manisha Hamal, 30, tutkii Suomessa kiusaamista ja seksuaalista häirintää ja maksaa elämisensä siivoustyöllä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.