Slovenia kaatoi Suomen Ljubljanan oluttelttatunnelmassa

Slovenia on Suomen toinen vastustaja EM-turnauksessa. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa

STT

Suomi piti tiukoilla neljän vuoden takaista EM-hopeamaa Sloveniaa, mutta hävisi lopulta lentopallon EM-kisojen toisessa ottelussaan kisaisännille neljässä erässä. Slovenia vei ottelun 3–1 (25–18, 26–24, 24–26, 25–15).

Suomi avasi ottelun samoilla miehillä kuin Pohjois-Makedoniaa vastaan, passarina Eemi Tervaportti, keskitorjujina Tommi Siirilä ja Markus Kaurto, yleispelaajina Antti Siltala ja Antti Ronkainen, hakkurina Urpo Sivula sekä liberona Lauri Kerminen.

EM-kisoja pelataan samassa Ljubljanan Stozice-areenassa, jossa Suomen koripallomaajoukkue putosi maan pinnalle syksyn 2013 EM-kisojen jatkolohkopeleissä. Kaksien EM-kisojen välisinä kuutena vuotena areenaa ei ole vieläkään saatu täysin valmiiksi, mutta Slovenian alkoholilaki on sentään uudistettu. Sen myötä slovenialaisissa urheilukatsomoissa saa anniskella alkoholia ja tuopit saa myös kantaa katsomopenkeille asti.

Niinpä Stozice-areenan lauantai-iltaan oli ahtautunut runsaat 7 800 meluisaa katsojaa, joista parintuhannen arvioitiin tulleen Suomesta. Saksalaista oluttelttaa potenssiin korotettuna muistuttanut tunnelma innosti Suomen nostamaan tasoaan avausottelusta, mutta erän puolivälistä eteenpäin Slovenia piti muutaman pisteen johtoa. Avauserän lopulla Sivula sai tehdä tilaa Samuli Kaislasalolle ja Ronkainen Elviss Krastinsille.

Se ei muuttanut pelin kulkua. Slovenian syötöt panivat Suomen vastaanoton liian koville, ja verkolla Slovenian keskitorjujat runttasivat palloa nopeista hyökkäyksistä lattiaan.

Toisessa erässä Suomi paransi vastaanottoaan, ja Kaislasalo hakkasi viisi pistettä. Suomi johti vielä 23–22, mutta Slovenia runnoi 26–24-erävoittoon.

Kolmatta erää Suomi johti alusta lähtien ja oli viisi pistettä edellä tilanteessa 20–15, mutta Slovenia runnoi 24–24-tilanteeseen. Ratkaisevissa nitropalloissa suomalaisten hermot pitivät paremmin.

Erävoitto tuntui vieneen suomalaisten voimat, ja neljännessä erässä Suomen torjunta ei pysynyt Slovenian perässä.

Suomi kohtaa EM-kisojen kolmannessa alkulohkopelissään sunnuntai-iltana Valko-Venäjän, joka on hävinnyt kaksi ensimmäistä otteluaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahtelaisen Purkupihan suurpalon syystä alustava käsitys - "Itsestään tavara ei ole syttynyt"
  2. Lahden lomautustarve supistui murto-osaan arvioidusta 1 500:sta
  3. "Tätä on kyllä odotettu kiihkeästi" – moni tuli Lahden torin terasseille suoraan töistä
  4. Näin paljon kaupunginorkesteria johtava Dalia Stasevska tienaa Lahdessa aluksi
  5. Vääksyyn avattiin pieni jäätelötehdas – Ahvenaisen pariskunta valmistaa nyt jäätelöt kahvilaansa itse
  6. Vain Tönnön koulu sai armon Orimattilan kaupunginhallituksessa – kolmen kyläkoulun lakkautus valtuustoon
  7. 2.6. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Päijät-Hämeessä ei uusia koronavirustartuntoja yli viikkoon
  8. Pääkirjoitus: Yllättävä paluu al-Holin leiriltä
  9. Koitin-Pertunmaan Osuuspankki suunnittelee liitosta, edellinen yritys karahti kiville
  10. "Kuin liikkuvaan maaliin tähtäisi", sanoo Asikkalan talousjohtaja Aapo Pispa talouden sopeuttamistoimista – kunta tähtää ylijäämäiseen talousarvioon
  11. Formulakausi sai uusia kilpailuaikatauluja, kalenterissa nyt kahdeksan kisaa
  12. Sokerista on vaikea päästä kokonaan eroon – Tutkijan mielestä sokerittomuuteen ei edes pidä pyrkiä: "Ruoka ei saa olla mautonta eikä tylsää"
  13. Seurakuntien tulos romahtanut liki 20 miljoonalla alkuvuonna: "Tässä on poikkeuksellinen tilanne käsillä"
  14. Lahden keskustan suosituissa ravintoloissa oli lounasaikaan vilinää – "Oli selvää, että tänään pitää päästä ravintolaan"
  15. Korona ei ole säikäyttänyt ulkomaille tutkinto-opiskelijoiksi mieliviä – määrä on kaksinkertaistunut 2000-luvulla

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.