Lopun draama kääntyi Pelicansille – "Pidä valmentaja turpa kiinni, me kyllä hoidamme matsin kotiin"

STT

Pelicans ja TPS tarjosivat erittäin viihdyttävän ja vauhdikkaan liigakamppailun perjantai-iltana Lahdessa. Vaikka perjantai-illan huumaa saatiinkin odottaa melko pitkään, tällä kertaa odottaminen myös palkittiin.

Pelicans hakkasi lähes koko kamppailun päätään muuriin nimeltä Rasmus Tirronen. Lopulta turkulaisveskarin taika murtui ajassa 57.00, kun Aleksandr Shtshemerov ohitti Tirrosen. Pari minuuttia myöhemmin Hannes Björninen vei isännät 2­–1-johtoon. TPS ei luovuttanut, vaan se nousi 17 sekuntia ennen loppua Ilari Filppulan osumalla tasoihin.

Jatkoajalla Jesse Mankinen napautti Pelicansille 3–2-voitto-osuman.

– Olen tyytyväinen peliin, vaikka tappio tulikin. Pelaamisessamme oli paljon hyviä juttuja. Vapaa viikonloppu kuluu huilatessa, pihahommia tehdessä ja kirpakasta syysilmasta nauttien, Tepsin luotsi Kalle Kaskinen sanoi.

Aleksi Mustonen pelasi 300:nnen liigapelinsä.

– Onhan se kelpo rajapyykki. Onneksi pystyimme kaivamaan voiton, niin se maistuu erityisen hyvältä.

Pelicansin päävalmentaja Ville Niemistä miellytti se, miten pelaajat ottivat lopussa homman haltuunsa.

– Sellainen mentaliteetti pojista huokui, että pidä sinä koutsi turpa kiinni, me kyllä hoidamme matsin kotiin. Tällainen ajatusmaailma kuuluu tarinaamme, Nieminen korosti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahtelaisen Purkupihan suurpalon syystä alustava käsitys - "Itsestään tavara ei ole syttynyt"
  2. Caravan-messuja ei järjestetä tänä vuonna Lahdessa
  3. Lahden lomautustarve supistui murto-osaan arvioidusta 1 500:sta
  4. "Tätä on kyllä odotettu kiihkeästi" – moni tuli Lahden torin terasseille suoraan töistä
  5. Näin paljon kaupunginorkesteria johtava Dalia Stasevska tienaa Lahdessa aluksi
  6. Vääksyyn avattiin pieni jäätelötehdas – Ahvenaisen pariskunta valmistaa nyt jäätelöt kahvilaansa itse
  7. Vain Tönnön koulu sai armon Orimattilan kaupunginhallituksessa – kolmen kyläkoulun lakkautus valtuustoon
  8. 2.6. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Päijät-Hämeessä ei uusia koronavirustartuntoja yli viikkoon
  9. Pääkirjoitus: Yllättävä paluu al-Holin leiriltä
  10. Koitin-Pertunmaan Osuuspankki suunnittelee liitosta, edellinen yritys karahti kiville
  11. "Kuin liikkuvaan maaliin tähtäisi", sanoo Asikkalan talousjohtaja Aapo Pispa talouden sopeuttamistoimista – kunta tähtää ylijäämäiseen talousarvioon
  12. Formulakausi sai uusia kilpailuaikatauluja, kalenterissa nyt kahdeksan kisaa
  13. Sokerista on vaikea päästä kokonaan eroon – Tutkijan mielestä sokerittomuuteen ei edes pidä pyrkiä: "Ruoka ei saa olla mautonta eikä tylsää"
  14. Seurakuntien tulos romahtanut liki 20 miljoonalla alkuvuonna: "Tässä on poikkeuksellinen tilanne käsillä"
  15. Lahden keskustan suosituissa ravintoloissa oli lounasaikaan vilinää – "Oli selvää, että tänään pitää päästä ravintolaan"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.