Honka nousi voittoon HJK:sta – helsinkiläisten mitalihaaveet kuihtuivat olemattomiin

Honka nousi voittonsa myötä tasapisteisiin kolmantena olleen Ilveksen kanssa. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

STT

Honka nousi Tapiolan koleassa syysiltapäivässä pääkaupunkiseudun valtiaaksi miesten jalkapalloliigassa. Kauden kolmas metroderby päättyi espoolaisten 3–1-voittoon HJK:sta, jonka viimeisetkin mahdollisuudet mitaleille tallattiin Urheilupuistonnurmeen keltamustapaitojen toisen jakson rypistyksellä.

Kummankaan joukkueen hyökkääjillä ei juuri ollut asiaa rangaistusalueelle ensimmäisellä jaksolla. HJK vaikutti hieman vahvemmalta ja se pääsi johtoon Hongan maalivahdin Tim Murrayn lipsautettua Kaan Kairisen matalan vedon verkkoon.

Toisella jaksolla Honka löysi keinot. Henri Aalto tasoitti, ja vain pari minuuttia myöhemmin entinen HJK-pelaaja Mikko Sumusalo vei espoolaiset johtoon. Murray vielä paikkasi erheensä loistotorjunnallaan, ja Demba Savage sinetöi loppulukemat.

– HJK oli niskan päällä, mutta puhuimme tauolla kopissa, ettei tarvitse muuttaa mitään. Olemme hyvässä kunnossa ja juoksemme HJK:lta jalat alta, Sumusalo kertasi.

Helsinkiläisjoukkueessa pitkään pelannut puolustaja ei tavan mukaisesti tuulettanut osumaansa. Sarjakauden päätteeksi juhliminen sen sijaan maistuisi. Honka nousi jakamaan kolmatta sijaa, mutta kärkijoukkueet pelaavat kierroksen täyteen vasta sunnuntaina.

Mestaruuteen ei välttämättä riittäisi edes kolme voittoa, vaikka Honka kohtaa vielä kärkijoukkue Interin.

– Meillä on henkisesti vahva joukkue. Itseluottamus on kunnossa, ja täältä tullaan kovaa, Sumusalo vakuutti.

Kaksi kauden kolmesta metroderbystä hävinnyt HJK voi vielä pelastautua eurokentille sarjaohjelman uudistuksen myötä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Koronatartunta on huolettanut päijäthämäläisiä keskimääräistä enemmän – Lahdesta tehty paljon oirearvioita THL:n uudessa palvelussa
  2. Palava tavarajuna sytytti Lahden seudulla useita maastopaloja - junaliikenne poikki Lahdesta Riihimäelle
  3. Uusi tieliikennelaki tulee voimaan maanantaina – esimerkiksi nämä viisi asiaa muuttuvat
  4. Takareisileikkauksesta toipunut FC Lahden puolustaja Timi Lahti on Suomen mestari kolmannessa sukupolvessa
  5. Kaukoliikenteen busseja lisätään vähitellen – "Perusajatus on, että tässä laajudessa mentäisiin koko kesä", toteaa Koiviston auton toimitusjohtaja Mikko Markkula
  6. FC Lahti palaa treeniviheriölle koko joukkueen voimin – harjoitusottelut käyntiin jo lauantaina Espoossa
  7. Etsintäkuulutettu mies ajoi petoksella saadulla autolla ylinopeutta Heinolassa
  8. Jäteauto kulkee mallastamon sivutuotteista valmistetulla polttoaineella Lahdessa, tyhjäkäynti ei tuo käryä pihaan
  9. Kirkkoihin ja jumalanpalveluksiin pääsee taas yli 50 henkilöä – katso Lahden kirkkojen osallistujarajoitukset
  10. Lahdessa Uudenmaankadun alittava Kyöstilän alikulkukäytävä suljetaan korjaustöiden takia
  11. HS: Al-Holin leirin suomalaisia tulossa Suomeen tänään
  12. Bloggaaja Mika Markkanen suunnittelee retkensä tarkasti Excelissä ja toivoo, että suon tuoksun saisi vangittua dödöpurkkiin – blogista löytyy mainintoja myös Päijät-Hämeen luontoreiteistä
  13. SpaceX:n miehistöalus telakoitui kansainväliselle avaruusasemalle
  14. Iitin maakuntavaihdoksen vuoksi muitakin rajoja piirretään uudelleen – Hämeeseen saatava lisää poliisimiehiä, sanoo poliisipäällikkö
  15. "Nepalissa naisen on vain kestettävä" – Manisha Hamal, 30, tutkii Suomessa kiusaamista ja seksuaalista häirintää ja maksaa elämisensä siivoustyöllä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.