Juniori Lundell kaatoi mestarin

HIFK:n sentteri Anton Lundell (2+0) aloitti yhdeksän maalin lauantai-illan huuman ja myös päätti sen voittomaaliin. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

STT

HIFK otti nopean revanssin HPK:sta perjantain tappion jälkeen, sillä IFK kukisti kevään mestarin jatkoajan jälkeen 5–4.

HIFK:n sentteri Anton Lundell (2+0) aloitti yhdeksän maalin lauantai-illan huuman ja myös päätti sen voittomaaliin. Lundell, 17, kuuluu suomalaisen kiekon suurlupauksiin.

– Se oli värikäs ilta, jossa sattui ja tapahtui. Maaleja, ulosajo ja molemmat joukkueet vaihtoivat maalivahtia. Jouduimme puolustamaan paljon. Meidän hyökkäyspeli lähti rullaamaan kolmannessa erässä, sanoi HIFK:n valmentaja Jarno Pikkarainen.

HPK:n konkaripakki Arto Laatikainen, 39, sai ulosajon päähän kohdistuneen taklauksen takia. HIFK vaihtoi päätöserään Atte Engrenin tilalle maaliin Frans Tuohimaan. Engren loukkaantui, kun Filip Krivosik teki maalin kuusi sekuntia ennen toisen erän loppua.

– Pelasimme ensimmäiset 20 minuuttia oikein hyvin. Tulimme kahdesti kahden maalin takaa tasoihin. Joukkue osoitti sitkeyttä, sanoi HPK:n valmentaja Antti Pennanen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahtelaisen Purkupihan suurpalon syystä alustava käsitys - "Itsestään tavara ei ole syttynyt"
  2. Lahden lomautustarve supistui murto-osaan arvioidusta 1 500:sta
  3. "Tätä on kyllä odotettu kiihkeästi" – moni tuli Lahden torin terasseille suoraan töistä
  4. Näin paljon kaupunginorkesteria johtava Dalia Stasevska tienaa Lahdessa aluksi
  5. Vääksyyn avattiin pieni jäätelötehdas – Ahvenaisen pariskunta valmistaa nyt jäätelöt kahvilaansa itse
  6. Vain Tönnön koulu sai armon Orimattilan kaupunginhallituksessa – kolmen kyläkoulun lakkautus valtuustoon
  7. 2.6. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Päijät-Hämeessä ei uusia koronavirustartuntoja yli viikkoon
  8. Pääkirjoitus: Yllättävä paluu al-Holin leiriltä
  9. Koitin-Pertunmaan Osuuspankki suunnittelee liitosta, edellinen yritys karahti kiville
  10. "Kuin liikkuvaan maaliin tähtäisi", sanoo Asikkalan talousjohtaja Aapo Pispa talouden sopeuttamistoimista – kunta tähtää ylijäämäiseen talousarvioon
  11. Formulakausi sai uusia kilpailuaikatauluja, kalenterissa nyt kahdeksan kisaa
  12. Sokerista on vaikea päästä kokonaan eroon – Tutkijan mielestä sokerittomuuteen ei edes pidä pyrkiä: "Ruoka ei saa olla mautonta eikä tylsää"
  13. Seurakuntien tulos romahtanut liki 20 miljoonalla alkuvuonna: "Tässä on poikkeuksellinen tilanne käsillä"
  14. Lahden keskustan suosituissa ravintoloissa oli lounasaikaan vilinää – "Oli selvää, että tänään pitää päästä ravintolaan"
  15. Korona ei ole säikäyttänyt ulkomaille tutkinto-opiskelijoiksi mieliviä – määrä on kaksinkertaistunut 2000-luvulla

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.