Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Valtteri Bottaksen ja Sami Sykön kesävaatteet, Päijät-Hämeen festarit ja muut menot – lue ESS:n kesälehti ilmaiseksi koko kesän!

Mercedeksen reservikuljettaja Schumacher voi tuurata myös McLarenilla

Formula ykkösten MM-sarjassa kaksi viime kautta ajanut, mutta täksi kaudeksi ilman kisakuljettajan paikkaa jäänyt saksalainen Mick Schumacher voidaan nähdä tänä vuonna kahdenkin tallin kilpurin ratissa. McLaren-talli kertoi keskiviikkona, että Mercedeksen reservikuskina oleva Schumacher on myös McLarenin käytettävissä tarvittaessa.

Tallien sopimus on jatkoa edellisvuosien käytännölle. McLarenilla on ollut moottoritoimittajansa Mercedeksen reservit tarvittaessa käytössä, ja tänä vuonna Schumacher voi tuurata McLarenin vakikuskeja Lando Norrisia tai Oscar Piastria, mikäli jompi kumpi estyy jostain syystä ajamasta.

F1-legenda Michael Schumacherin poika Mick ajoi kahdella viime kaudella yhteensä 43 gp:tä Haas-tallissa. Parhaimmillaan hän ylsi kuudenneksi, viime vuoden Itävallan gp:ssä.