Olympiavoittaja Iivo Niskanen on kuntoutumassa sairastelun jäljiltä huippukuntoon sopivasti ennen Planican MM-kisoja. Niskanen sijoittui sunnuntaina maailmancupin 20 kilometrin yhteislähdössä toiseksi Ranskan Les Roussesissa, kun kirikamppailussa edelle ennätti vain Norjan Johannes Hösflot Kläbo.
Ruotsin William Poromaa sijoittui perinteisen hiihtotavan kilpailussa kolmanneksi.
Niskanen hiihti kilpailun niukalla pidolla ja haki luistavalla suksella vauhtia lopun kiriratkaisuun. Iskunsa hän ajoitti silti nousuun kaksi kilometriä ennen maalia. Se alkoi harventaa kuuden hiihtäjän kärkiryhmää.
– Avasin loppuun pikkasen liian kovaa ja kiristä tuli hieman etupainotteinen, eikä Kläbolle mahtanut maalisuoran kirissä mitään, Niskanen tiivisti ratkaisun V Sportin haastattelussa.
– Kokonaisuudessaan ihan ok, vaikka parempiakin päiviä on ollut.
Palkintosija oli Niskasen ensimmäinen kuluvalla kaudella ja kauden päätavoitteeseen eli MM-kisoihin on aikaa yli kolme viikkoa. Niskasen päämatka 50 kilometrin perinteisen hiihtotavan yhteislähtö hiihdetään Planicassa 5. maaliskuuta.
– Nyt pitää vähän kevennellä harjoittelua. Vähän helppoa, että saa lisää terävyyttä hiihtoon, Niskanen kaavaili jäljellä olevia viikkoja MM-kisoihin.
Hyvärinen toipui pyllähdyksestään yhdeksänneksi
Myös Perttu Hyvärinen on päässyt hyvään vireeseen. Hän oli perjantaina vapaan hiihtotavan kympillä 11:s ja kohensi perinteisen yhteislähdössä yhdeksänneksi.
Hiihto oli Hyvärisen selvästi paras tällä kaudella, sillä hän kaatui kilpailun jälkipuoliskolla ja putosi kärkiryhmästä.
– Vihdoin kymppisakkiin. Olen pikku hiljaa pääsemässä kuntoon. Nyt mentiin alusta lähtien kieli vyön alla, mutta halusin nähdä, miten kestän vauhtia, Hyvärinen kertasi kilpailua.
– Kaatumista on turha jossitella. Sija sinne, sija tänne, ihan sama. Tärkeintä, että alkaa olla kunnossa.
Sprintin Suomen mestari Ristomatti Hakola epäonnistui Les Roussesin sprintissä, mutta hän onnistui todistamaan nousukuntonsa 20 kilometrillä. Hakola oli kolmanneksi parhaana suomalaisena 18:s.
– Ihan tyytyväinen. Ensimmäisen kierroksen höntyilyyn meni voimia, mutta kaksi viimeistä kierrosta olivat hyviä, Hakola totesi.
Arsi Ruuskanen hiihti kauden parhaan tuloksensa perinteisellä hiihtotavalla, kun hän tuli maaliin sijalla 25.
– Kauden paras pertsan kisa. Alku oli nihkeä tasaisilla osuuksilla. Viidennellä kiekalla oli ehkä liikaa intoa, mutta olen ihan tyytyväinen, Ruuskanen kertoi hiihdostaan V Sportilla.
Markus Vuorela hiihti alkumatkan kärkiryhmässä, mutta tuli maaliin sijalla 30. Ville Ahonen oli 42:s.