Maalivahtipeli nousi Jyväskylän perjantai-illan pääteemaksi, kun JYP ja Lukko taistelivat tiukasti pisteistä miesten jääkiekkoliigassa. Monien yllätykseksi Liigan maalivahtitilastoja hallitseva Artjom Zagidulin oli poissa Lukon kokoonpanosta, joten vastuuta kantoi alkukaudesta JYPissäkin käynyt Samuel Jukuri.
Jukurin työt jäivät melko vähäisiksi, mutta samaa ei voida sanoa Veini Vehviläisestä, joka oli kotijoukkueen maalilla kovassa pommituksessa. Yhteensä 28 kertaa torjunut mies näyttikin torjuvan JYPille vähintään pisteen, mutta lopulta Lukko löysi tarvittavat tehot kolmen pisteen saaliiseen. 2–1-vierasvoittoon päättyneen ottelun voittomaalista vastasi Kalle Ervasti ajassa 53.53.
– Me pysyimme kärsivällisinä, vaikka Vehviläinen oli maalillaan hyvä. Ainoastaan yksi kiekonmenetys oli meillä kauneusvirheenä, Lukko-käskijä Marko Virtanen sanoi.
Zagidulin on torjunut 42 Lukon ottelusta 37. Poissaolon syynä oli lepuutus lauantaina odottavaan Satakunnan derbyyn Raumalla.
– Olemme pelanneet 11 päivään kuusi peliä ja reissanneet paljon, joten nyt halusimme huilauttaa häntä, Virtanen tiivistää.
Lukko jatkaa sarjakärjessä 11 pisteen erolla Tapparaan.