Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

ESS:n vaalikone on nyt auki – löydä oma ehdokkaasi

Rafael Nadal kärsi kipeän tappion Australian avoimissa – keho petti tenniksen grand slam -turnausten espanjalaisen ennätyspelaajan

Ykkössijoitettuna tenniksen Australian avoimiin lähteneen Rafael Nadalin pelit päättyivät kauden ensimmäisessä grand slam -turnauksessa kivuliaaseen tappioon. Ilmeiset lantionseudun kivut häiritsivät espanjalaisen liikkumista, ja yhdysvaltalainen Mackenzie McDonald nappasi kaksinpelin toisen kierroksen ottelusta jatkopaikan.

Maailmanlistalla 65:nneksi sijoitettu McDonald iski tulostauluun voittolukemat 6–4, 6–4, 7–5. Karsiutuminen jo toisella kierroksella on grand slam -turnauksissa Nadalin huonoin tulos seitsemään vuoteen.

Yllätys oli järisyttävä, sillä Nadal on voittanut Australian avoimet vuosina 2009 ja 2022. Kaikkiaan hän on saavuttanut urallaan ennätykselliset 22 voittoa grand slam -turnauksissa.

Nadalin kivut olivat ilmeiset jo ottelun alussa, mutta hän pyysi huoltotaukoa vasta toisessa erässä. McDonald kertoi, että keskittyminen oli tilanteessa poikkeuksellisen vaikeaa.

– Oli aika vaikea säilyttää fokus peliin, mutta onnistuin siinä ainakin riittävän hyvin, McDonald kertoi.

Djokovic sai tilaisuuden sivuta voittoennätystä

Voittaja kehui 36-vuotiaan Nadalin sitkeyttä jatkaa ottelu loppuun.

– Hän on hieno mestari eikä anna ikinä periksi missään tilanteessa. Hän onnistui nytkin sekoittamaan rytmini hetkeksi, mutta selvisin siitä, McDonald jatkoi.

Ottelu eteni alusta loppuun McDonaldin hallinnassa, eikä Nadal päässyt missään vaiheessa ottelua tasolleen.

Nadal saavutti viime vuonna uransa 21. ja 22. grand slam -voitot Australian ja Ranskan avoimissa. Hän venytti tilastoissa etumatkaa Sveitsin Roger Federeriin ja Serbian Novak Djokoviciin, mutta Djokovic nousi myöhemmin 21. grand slam -voittoon Wimbledonin mestaruudellaan.

Nyt Djokovicilla on mahdollisuus voittaa Australian avoimet ja nousta voittotilastossa Nadalin rinnalle.