Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

ESS:n kesätoimittaja ja -kuvaaja etsivät päijäthämäläisiä saunojia ja saunoja – olisiko sinun lauteillasi tilaa?

Tanskalaismedia: Useita käsipallon huipputuomaripareja epäillään ottelumanipulaatiosta

Tanskan yleisradioyhtiö pudotti uutispommin kesken käynnissä olevien käsipallon miesten MM-kilpailujen, kun se kertoi, että useaa lajin huippuerotuomariparia epäillään ottelumanipulaatiosta. Epäillyistä tuomareista moni on mukana MM-kisoissa, jotka alkoivat keskiviikkona Puolassa ja Ruotsissa.

Otteluvaikuttamisesta epäillään muun muassa kroatialaisia Matija Gubicaa ja Boris Milosevicia, joita pidetään lajin kärkiosaajina. Kroatialaispari tuomitsi perjantaina Saksan ja Qatarin välisen MM-ottelun, ja heitä epäillään seitsemän Euroopan huipputason ottelun tulosmanipuloinnista.

Tanskan TV2:n julkaisemat tiedot perustuvat vedonlyöntiin ja ottelumanipulaatioon keskittyvän analytiikkayritys Sportradarin salassa pidettyyn raporttiin, jonka tanskalaismedia oli saanut haltuunsa. Vuonna 2018 valmistellun raportin mukaan Sportradar havaitsi tulosmanipulaatioon viittaavia merkkejä kaikkiaan 26 ottelussa, jotka pelattiin syyskuun 2016 ja marraskuun 2017 välissä.

Otteluiden joukossa oli muun muassa Mestarien liigan otteluita sekä maaotteluita. Sportradarin tarkastelemiin 26 otteluun kytkeytyy yhteensä kahdeksan erotuomariparia.

– Epäilemme, että näiden otteluiden tuomarit pyrkivät vaikuttamaan lopputuloksiin saadakseen laittomia tuloja, raportissa todetaan.

TV2 pyysi kuutta asiantuntijaa tutkimaan Sportradarin listaamia otteluita. Asiantuntijoiden mukaan otteluissa tapahtui useita epäilyttäviä tuomaripäätöksiä, jotka hyödynsivät sitä joukkuetta, joka oli kerännyt valtaosan vedonlyöjien panostuksesta.

Epäillyistä tuomareista myös Pohjois-Makedonian Slave Nikolov ja Giorgji Nachevski tuomitsevat tammikuun MM-kisoissa. Sportradarin mukaan Nachevskilla on yhteyksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

Euroopan käsipalloliitto EHF viestitti Tanskan TV2:lle välittäneensä raportin tiedot viranomaisille.