Kovaksi kuvailtu Porin kavioura aiheutti 75-lähdöissä useita viime hetken poisjääntejä. Rivin päätöskohde typistyi poisjääntien myötä kahdeksan hevosen kisaksi, jossa Hierro Boko ja Selmer I.H. erkanivat odotettuun kaksinkamppailuun jo päätöspuolikkaan alkaessa.
Kaksikko iski yhteen jo viime vuoden lopulla Uumajan raveissa, jolloin Selmer I.H. oli niukasti parempi. Nyt mailin matkan loppusuoralla osat vaihtuivat, ja Hierro Boko sai revanssin.
– Hierro Boko on vähän laiska menemään, mutta hyvältä se tuntui koko matkan ajan, Jarmo Saarela kuvaili ajokkiaan kultadivisioonan voittajaseremonioissa.
Nyt 8-vuotias Hierro Boko on kilpaillut Suomessa vajaan puolen vuoden ajan. Ruotsissa syntynyt ruuna voitti jo loppukauden aikana kaikkiaan seitsemän kertaa ja menestyi myös montéssa eli raviratsastuksessa. Lauantain startti oli sille uuden vuoden ensimmäinen ja tuotti 7 000 euron palkintorahat.
– Hierro Boko on sitkeä hevonen. Keulahevonen veti alussa kovaa, eikä meillä ollut toisella radalla kiirettä ajaa eteenpäin. Täytyi vain tarkkailla, mitä Selmer I.H. tekee, kun se oli kovin vastustaja, Saarela huomautti.
Hämeenkoskelainen Saarela kiertää raveissa lainaohjastajana uutterasti ympäri maan. Viime kausi oli 57-vuotiaan ohjastajan pitkällä uralla rahallisesti toiseksi paras ja tuotti kaikkiaan 97 voittoa. Hän ajoi iltapäivän 75-lähdöissä toisenkin täysosuman, joka irtosi Martti Hämäläisen valmentaman Pate Pollean rattailla.
Kierroksen suurimmaksi yllättäjäksi nousi Ambriel, joka ratkaisi vahvalla kirillään tammadivisioonan edukseen. Sitä paljon odotetumpia olivat Got To Goon, Stonecapes Violetin, Mandela Zonin ja Hotlinkin voitot, mutta 75-rivin arvo nousi lopulta lähes 13 000 euroon.