Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Valtteri Bottaksen ja Sami Sykön kesävaatteet, Päijät-Hämeen festarit ja muut menot – lue ESS:n kesälehti ilmaiseksi koko kesän!

Antti Muurinen: Pele oli aikakautensa suurin pelaaja

Torstaina 82-vuotiaana kuollut jalkapallolegenda Pele teki valtavan vaikutuksen kokeneeseen valmentajaan Antti Muuriseen, joka luotsasi urallaan muun muassa Suomen miesten jalkapallomaajoukkuetta.

– Pidän Peleä brasilialaisen jalkapallon esikuvana. Olen syntynyt 1954, ja kun muistelen lapsuusaikaani, ihastuin pelaajina etenkin Peleen ja Eusebioon, Muurinen kertoi STT:lle.

Muurisen mukaan Pelen vahvuus oli se, ettei hän ollut pelkästään maalintekijä, vaan osasi luoda tilanteita muillekin.

– Hän oli Brasilian upean joukkueen kuningas ja teki omalla osaamisellaan joukkueesta vieläkin paremman, Muurinen luonnehti ja mietti, että Argentiinan maailmanmestariksi auttaneessa Lionel Messissä on paljon samaa kuin Pelessä.

Pele välitti jalkapallon ilosanomaa kolmen maailmanmestaruuden avulla ympäri maailmaa. Uransa loppuvaiheissa hän siirtyi pelaamaan Yhdysvaltoihin ja loi yhä jatkuvaa jalkapallobuumia Pohjois-Amerikkaan. Monet huippupelaajat venyttävät uraansa nykyäänkin Pohjois-Amerikan MLS-sarjassa.

Muurinen ei koskaan kohdannut Peleä jalkapallon parissa, mutta seurasi tämän uraa.

– Hän oli minulle suuri esikuva. Ihailin häntä kaukaa suurella sydämellä, Muurinen sanoi.

Muurisen listoilla Pele, Diego Maradona ja Messi ovat maailman kaikkien aikojen parhaat pelaajat. Aikakausien vertaaminen on vaikeaa, mutta Pelen asema on kiistaton.

Hän oli aikakautensa suurin pelaaja ehdottomasti, Muurinen korosti.