Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Valtteri Bottaksen ja Sami Sykön kesävaatteet, Päijät-Hämeen festarit ja muut menot – lue ESS:n kesälehti ilmaiseksi koko kesän!

Keski-Euroopan mäkiviikko tekee pojista miehiä – "Olemme näyttämässä, mitä mäkiviikko on"

Suomalainen mäkihyppääjä on onnistunut voittamaan Keski-Euroopan mäkiviikon 16 kertaa, mutta keskiviikkona alkavalla 71. mäkiviikolla tavoitteet ovat maltilliset.

Päävalmentaja Janne Väätäinen toivoo kvartetiltaan tasaisuutta, joka on valttia erityisesti mäkiviikolla. Vanhan sanonnan mukaan mäkiviikkoa ei voi voittaa avauskilpailu Oberstdorfissa, mutta sen voi hävitä siellä. Suomalaisille voitto olisi se, että Antti Aalto, Niko Kytösaho, Eetu Nousiainen ja Vilho Palosaari pääsisivät karsinnasta mukaan kaikkiin neljään kilpailuun.

– Olisin tyytyväinen siihen, että kaksi hyppääjää pääsisi jatkuvalla syötöllä toiselle kierrokselle ja jonain päivänä kolmaskin, Väätäinen kertoi STT:lle puhelimitse.

Alkukaudella Aalto on ollut parhaimmillaan 20:s ja Kytösaho 23:s.

– Taso on ollut järkyttävän kova. Jos hyppää toiselle kierrokselle, on jo hyvä. Antti hyppäsi Titisee-Neustadtissa jo todella hyvin ja oli niillä hypyillä vasta 20:s ja 29:s, Väätäinen hämmästeli.

Mäkiviikolla myös Garmisch-Partenkirchenin kilpailua isännöivän Saksan hyppääjälaivue ei ole pannut vielä parastaan.

– Saksalaisten kausi alkaa mäkiviikolta, päävalmentaja maalaili.

Olot Etelä-Saksassa eivät lupaile suurta talviurheilujuhlaa, mutta viimeistään muutaman juhlajuoman vauhdittamana yleisön tuttu karnevaalitunnelma on taattu.

– Saavuimme paikalle tänään (tiistaina). Vihreää nurmea on joka puolella. Olosuhteet ovat syksyiset, mutta aurinko paistaa. Vuorilla on lunta, päävalmentaja selvitti.

"Vilhoa ei ole kielletty hyppäämästä hyvin"

Suomalaisen mäkihypyn suuruuden päivät laskeutuivat Janne Ahosen mukana Bischofshofenin luonnonmäen alastulorinteeseen, kun hän saavutti historiallisen viidennen mäkiviikon voittonsa tammikuun alussa 2008.

Väätäinen haluaa katsoa hyppääjiensä kanssa tulevaan, mutta poimii historiasta esiin yhden seikan. Mäkiviikolla on perinteisesti ollut mukana yksi nuori opintomatkalainen. Nyt tuo rooli on 18-vuotiaalla Palosaarella.

– Vilhoa ei ole kielletty hyppäämästä hyvin, mutta hän on nuori kaveri. Olemme näyttämässä, mitä mäkiviikko on.

Kvartetista ainoana Aalto on onnistunut hyppäämään ehjän mäkiviikon, kun hän selvisi jokaiseen kilpailuun ja jokaisessa kilpailussa toiselle kierrokselle kaksi vuotta sitten.

– Antilla ja Nikolla on molemmilla kyky hypätä hyvin. Pitää pystyä toteuttamaan asiat paineen alla. Myös Eetu tietää mäkiviikon kuviot.

Neljässä erilaisessa mäessä pärjääminen on vaikeaa, ja huonot suoritukset pitää pystyä nollaamaan nopeasti. Henkinen peli on osa mäkiviikon miehuuskoetta myös siksi, että muista maailmancupin kilpailuista poiketen käytössä on knock-out-systeemi. Karsinnan perusteella muodostetaan parit ensimmäiselle kierrokselle. Parien voittajat ja viisi parasta "lucky loseria" pääsevät toiselle kierrokselle.

– Hyvälläkin hypyllä voi jäädä ensimmäiselle kierrokselle, jos joutuu hyppäämään jotain karsinnassa epäonnistunutta nimimiestä vastaan. Pelin henki on mäkiviikolla sellainen. Hyppy, joka muissa kilpailuissa riittäisi toiselle kierrokselle, ei riitäkään välttämättä mäkiviikolla. Täytyy pitää mielessä se, että matka jatkuu jokaisen karsinnan ja jokaisen kilpailun jälkeen, Väätäinen painotti.