Brasilialainen jalkapallosuuruus Pele joutuu viettämään joulun sairaalahoidossa. Sao Paulon Albert Einstein -sairaalan hoitohenkilökunta ja Pelen perhe kertoivat keskiviikkona, että pelaajalegenda saa hoitoa syöpään sekä munuais- ja sydänvaivoihin.
Pelen, 82, syövän kerrotaan pahentuneen.
Pele eli oikealta nimeltään Edson Arantes do Nascimento saavutti Brasilian maajoukkueessa maailmanmestaruudet 1958, 1962 ja 1970. Häntä pidetään aikansa parhaana pelaajana ja monien mielestä jopa kaikkien aikojen parhaana.
Viime vuosina Pelen terveys on heikentynyt. Häneltä leikattiin paksusuolen syöpä syyskuussa 2021. Sen jälkeen syöpää on hoidettu lääkkein.
Marraskuun lopussa Pele otettiin sairaalaan tarkkailtavaksi. Lääkärien oli tarkoitus arvioida kemoterapiahoidon tuloksia, mutta sairaalakäynti on venynyt viikoiksi ja jatkuu yli joulun.
– Joulunviettomme kotioloissa on peruttu, Pelen tyttäret Kely Nascimento ja Flavia Arantes ilmoittivat keskiviikkona.
– Olemme erinäisistä syistä päätyneet lääkäreiden kanssa siihen, että potilaan on parempi pysyä sairaalaoloissa, missä Einsteinin sairaalan henkilökunta voi huolehtia hänestä, Pelen tyttäret kertoivat.
Terveiset yli Atlantin
Samalla perheenjäsenet kiittivät Pelen puolesta faneja kaikesta tuesta ja kannustuksesta, jota vanha mestari on jalkapallon ystäviltä saanut.
Tyttäret lupasivat lisätietoa Pelen terveydestä joulunpyhien jälkeen.
Pele onnitteli sunnuntaina pelatun MM-loppuottelun jälkeen Argentiinan kapteenia Lionel Messiä mestaruudesta.
– Onnittelut Argentiinalle. Diego Maradona luultavasti hymyilee, Pele kirjoitti viitaten Argentiinan vuonna 2020 edesmenneeseen suurpelaajaan.
Terveisiä kulki myös kisapaikalta Pelen suuntaan. Esimerkiksi Ranskan hopeajoukkueen tähtipelaaja Kylia Mbappe pyysi aiemmin joulukuussa faneja "rukoilemaan kuninkaan terveyden puolesta".
Pele on jalkapallon ainoa kolminkertainen maailmanmestari. Hän teki uransa 1 363 ottelussa 1 270 maalia. Guinness noteeraa lukeman lajin maaliennätykseksi.