Ranskasta saattaa tulla sunnuntaina ensimmäinen maa 60 vuoteen, joka juhlii kahta peräkkäistä mestaruutta jalkapallon miesten MM-lopputurnauksissa. Brasilia vei MM-tittelin nimiinsä peräkkäisissä kisoissa 1958 ja 1962, mutta sen jälkeen yksikään maa ei ole uusinut temppua.
Myös Italia on miesten MM-historiassa voittanut peräkkäiset maailmanmestaruudet, vuosina 1934 ja 1938.
Ranska eteni Qatarin MM-turnauksen loppuotteluun Argentiinaa vastaan voittamalla keskiviikkoiltana välierissä Marokon 2–0. Theo Hernandez vei Ranskan ottelun alussa johtoon, ja vaihdosta kentälle tullut Randal Kolo Muani viimeisteli loppunumerot toisella puoliajalla.
Kautta aikain ensimmäisenä Afrikan maana MM-välieriin yltänyt Marokko kohtaa lauantaina pronssiottelussa Kroatian.
– Olen suunnattoman ylpeä. On hienoa päästä finaaliin, mutta voitto ei ollut helppo, Ranskan päävalmentaja Didier Deschamps kuvaili Marokko-ottelua uutistoimisto AFP:lle.
Ranskalta löytynyt laatukorvaajia poissaolijoille
Deschamps nostaa finaalista esille Argentiinan supertähden Lionel Messin.
– Messi on ollut turnauksen alusta saakka säkenöivässä iskussa, Deschamps sanoi.
Sekä Ranska että Argentiina on voittanut miesten MM-tittelin kahdesti. Argentiinan tuoreimmasta mestaruudesta on aikaa, sillä maan ykköstilat ovat tulleet 1978 ja 1986.
Valtavana yllätyksensä Argentiinan ja Ranskan pääsyä finaaliin ei voi pitää, sillä kummatkin kuuluivat jo turnauksen alkaessa mestarisuosikkeihin. Argentiina on Etelä-Amerikan ja Ranska MM-kisojen hallitseva voittaja.
Ennen Qatarin MM-pelien alkua Ranskan kohdalla kysymysmerkkejä loi usean nimimiehen poissaolo turnauksesta loukkaantumisten takia. Deschampsilla on kuitenkin riittänyt vaihtoehtoja, sillä ranskalaisten huippupelaajien lista on pitkä.
Griezmann mainiossa vireessä
Yksi meneillään olevissa kisoissa loistaneista ranskalaisista on Antoine Griezmann, joka ei ole tehnyt Qatarin MM-turnauksessa maaliakaan, mutta on ollut erittäin tärkeä pelaaja sekä hyökkäys- että puolustussuuntaan.
Keskikentän ja hyökkäyksen välissä laajalla säteellä operoiva Griezmann sanoi välierän jälkeen, että katse on jo finaalissa.
– Sen sijaan, että juhlimme finaaliin pääsyä, pidämme jalat maassa. Keskitymme toipumaan hyvin ja valmistautumaan peliin, Griesmann sanoi AFP:lle.
Griezmann eli melko vaikeita seurajoukkueaikoja Barcelonassa, mutta maajoukkueessa on kulkenut. Viime kaudella sekä tämän kauden alussa Atletico Madridissa lainalla pelannut ranskalaistähti teki lokakuussa kesään 2026 ulottuvan sopimuksen Atleticon kanssa.
Griezmann on Ranskan miesten maajoukkueen kaikkien aikojen maalintekijäpörssissä kolmantena ja pelimäärissä jaetulla viidennellä sijalla.
– Tiedämme, että pelistä tulee kova, ja heillä on paljon kannattajia mukanaan, vuoden 2016 EM-kisojen maalikuningas Griezmann ennakoi sunnuntain finaalia.