Nuori viestikolmikko palautti Suomen miehet MM-mitalikantaan suunnistuksessa – Niemi, Kuukka ja Kirmula juhlivat Norjassa päätösmatkalla hopeaa

Suomen kolmikossa juoksivat Aleksi Niemi, Elias Kuukka (kuvassa) ja Miika Kirmula. Lehtikuva / Handout / Pirjo Valjanen

STT

Suomen miehet palasivat ryminällä mitalikantaan suunnistuksen MM-viestissä kymmenen vuoden tauon jälkeen. Suomi nappasi lauantaina hopeaa maastomatkojen MM-kisojen päätöspäivänä Norjan Östfoldissa. Suomen kolmikossa juoksivat Aleksi Niemi, Elias Kuukka ja Miika Kirmula. MM-hopeaa Suomen miehet ovat viimeksi saavuttaneet vuonna 2006.

– Ei mitali yllätys ollut. Olemme puhuneet, että mahdollisuuksia on mitaleille. Tiesimme, että se vaati hetkessä suunnistamista. Meille tuli virheitä, mutta tuli niitä muillekin, toisen osuuden juossut Kuukka kertoi puhelimitse STT:lle.

Suomalaiset miessuunnistajat ovat viime vuosina pysytelleet poissa parrasvaloista, sillä henkilökohtaisillakaan matkoilla mitaleita ei ole tullut sitten vuoden 2013 MM-kotikisojen. Nyt hopealle riensi nuori kolmikko, joista Kuukka ja Kirmula ovat syntyneet vuonna 1994, Niemi 1995.

– Olemme tehneet Aleksin ja Miikan kanssa jo monta vuotta yhdessä töitä ja olemme todella hyviä kavereita. Meille kaikille tämä on varmasti uran isoin saavutus. Varmasti moni on odottanut, että miessuunnistuksen taso nousee Suomessa niin, että mitaleita saataisiin, Tampereen Pyrintöä edustava Kuukka sanoi.

"Jotain hauskaa varmasti keksitään"

Tiukassa hopeataistelussa Suomen ankkuri Kirmula päihitti Ranskan, Tshekin ja Norjan viestinviejät. Eroa pronssi-Ranskaan tuli lopulta yhdeksän sekuntia.

– Loppuratkaisuja oli niin jännittävä seurata, että Aleksilla tuli huonovointisuuden oireita. Oli kuitenkin kutina, että hyvin tässä lopulta käy. Uskoimme, että Miika pystyy niistämään ne kaverit, jotka pääsevät loppusuoralle, Kuukka kertoi.

Kuukka ei tuoreeltaan osannut arvioida, minkälaisiksi suomalaisjuhlat vuonomaassa muodostuvat.

– En osaa sanoa, kun ensimmäistä kertaa olen tässä tilanteessa. Jotain hauskaa varmasti keksitään, Kuukka aprikoi.

Miesten viestin voittoon suunnisti Ruotsi, jonka ankkuri Gustav Bergman karisti Suomen ja Norjan päätösosuuden kuutosrastin kohdilla. Eroa Suomeen kertyi maalissa minuutti ja 34 sekuntia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Basso jytisi ja valot välkkyivät Lahden Riihelässä, kun Kimmo Huovila laittoi kaiken peliin valtakunnallisessa Parvekedarude-tempauksessa
  2. Naapurit paljastivat huumeviljelmän – lahtelaismies kasvatti kannabista asunnossaan
  3. Lappu luukulla ja ovet säpissä – katso kuvat koronaviruksen hiljentämästä Lahden keskustasta
  4. 3.4. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Neljä uutta tartuntaa todettu, tartuntoja nyt yhteensä 41
  5. Pelicans-pomo myöntää palkkojen myöhästymisen, mutta kiistää osan Ylen tiedoista: "Tällaista emme ole viestittäneet"
  6. Padasjokelaissyntyinen journalisti Paula Vilén seuraa Atlantin takana kaikkien aikojen katastrofia – koronavirustartunta tappaa amerikkalaisia enemmän kuin Vietnamin sota
  7. Saksalaisyritys Layher sijoittaa toimintojaan Hollolaan – työllistää syksyllä noin 10 henkilöä
  8. Isä Jonas luotsasi Lahden ortodoksiseurakunnan pois kriisistä – kohta koko seurakunta lakkaa olemasta
  9. Mediatalo Keskisuomalainen lomauttaa koronaviruksen takia – johto leikkaa palkkojaan
  10. Espanjassa arki koronaviruskriisissä on yhä tiukempaa, kertoo Torreviejassa talvea viettävä lahtelainen Annika Ardin
  11. Oppositio kritisoi hallitusta turhasta kiireestä asioissa, jotka eivät liity koronakriisiin – "Nyt on riskinä se, että tavalliset lakiesitykset eivät tule käsitellyksi asianmukaisesti"
  12. Nastolassakin myyntinäyttelyä pitäneet taidekauppiaat tuomittiin petoksista ja väärennyksistä – oikeus tuomitsi "aidot picassot" menetettäviksi valtiolle
  13. Kärkölän kunta aloitti ruokatarjoilun etäkoululaisille
  14. Asikkalan kunta aloittaa yt-neuvottelut – ei irtisanomisia, lomautukset mahdollisia
  15. Kirjasto on kiinni, mutta luettava ei lopu – näin käytät kirjaston sähköisiä palveluita

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.