Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Espanjan kisoille shokeeraava loppu – Marokko rangaistuspotkuilla MM-puolivälieriin

Marokko järjesti Qatarissa pelattavan jalkapallon miesten MM-lopputurnauksen neljännesvälierien suuryllätyksen, kun se pudotti tiistaina jatkosta eurooppalaismahti Espanjan.

Maalittomana niin varsinaisen peliajan kuin jatkoajankin edennyt ottelu ratkesi rangaistuspotkukilpailussa, jossa Espanja jäi siinäkin maaleitta. Marokko viimeisteli kolme ja otti MM-historiansa ensimmäisen puolivälieräpaikan. Marokko kohtaa seuraavaksi voittajan tiistain myöhäisottelusta Portugali–Sveitsi.

Rangaistuspotkukisan marokkolaissankari oli maalivahti Yassine Bounou eli Bono, joka torjui Carlos Solerin ja Sergio Busquetsin yritykset. Espanjan vedot pilkkukisassa aloittanut Pablo Sarabia laukaisi tolppaan.

Marokolta onnistuivat ensin Abdelhamid Sabiri ja sitten Hakim Ziyech, ja Badr Benounin epäonnistuneen yrityksen jälkeen paikka historian sinetöimiseksi tuli puolustajatähti Achraf Hakimille.

Espanjassa syntynyt Hakimi oli kylmänviileä ratkaisussaan: pieni chippi keskelle maalia, ja marokkolaisjuhlat alkoivat.

Espanjasta tuli MM-historian ensimmäinen neljä rangaistuspotkukisaa hävinnyt maa. Samalla se liittyi vuoden 2006 kisojen Sveitsin rinnalle ainoina rankkarikisassa maaleitta jääneinä maina.

– Sääli. Homma ratkesi rankkareilla, mahdollisimman raa'alla tavalla. Tämä oli todella rankkaa meille. Yritimme väsyttää heitä, juoksuttaa ja löytää tiloja (puolustuksesta). Mutta se pieni onnekkuus ratkaisupaikoissa jäi uupumaan, kokenut Busquets kuvaili Espanjan pyöritettyä tuttua syöttöralliaan läpi pelin ja kaikkiaan 1 050 syötön edestä (Marokolla 331 syöttöä).

– Olemme nähneet yllätyksiä näissä kisoissa. Emme kyenneet kaatamaan heitä. Emme odottaneet putoavamme Marokkoa vastaan, mutta niin kävi ja nyt meillä on edessä kotimatka, Espanjan maalivahti Unai Simon täydensi.

Marokko on kautta aikain neljäs afrikkalaismaa MM-puolivälierissä. Aiemmat ovat Kamerun (1990), Senegal (2002) ja Ghana (2010).