Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Pomo otti vastuun Saksan MM-flopista – Oliver Bierhoff vetäytyi maajoukkueen johdosta

Saksan jalkapallomaajoukkueen johtaja Oliver Bierhoff otti vastuuta joukkueen olemattomasta MM-menestyksestä ja erosi tehtävästään kaksi vuotta ennen määräaikaa. Maan jalkapalloliitto kertoi Bierhoffiin erosta maanantaina.

Saksa on saavuttanut maailmanmestaruudet 1954, 1974, 1990 ja 2014. Qatarin turnauksen E-alkulohkossa se hävisi avauspelissä Japanille, pelasi Espanjan kanssa tasapelin ja voitti Costa Rican.

Saldo jätti Saksan Japanin ja Espanjan jälkeen kolmanneksi sekä vaille jatkopaikkaa.

Bierhoff, 54, on entinen maajoukkuehyökkääjä. Hän johti kahdella maalillaan Saksan Euroopan mestaruuteen 1996 kisojen loppuottelussa.

Bierhoff on ollut maajoukkueen näkyvä ja vaikutusvaltainen johtaja Jürgen Lindsmannin, Joachim Löwin ja Hansi Flickin valmennuskausilla. Hän työskenteli maajoukkueen johdossa vuodesta 2004.

Uudet tuulet nuorten kehitysohjelmasta

Saksan jalkapalloliiton puheenjohtaja Bernd Neuendorf kiitti eron jälkeen Bierhoffia tämän liitolle tekemistä "suurista palveluksista".

Neuendorf totesi maajoukkueen jääneen tavoitteistaan Bierhoffin kauden viime turnauksissa, mutta vakuutti, että aikakausi muistetaan maajoukkueen menestyshetkistä kuten vuoden 2014 maailmanmestaruudesta.

– Hän piti kiinni tavoitteistaan ja näkemyksistään myös vaikeina aikoina. Hän jätti Saksan jalkapalloon pysyvän jälkensä, Neuendorf kiitteli Bierhoffia.

Saksa järjestää 2024 EM-turnauksen. Sitä ennen Neuendorf ja päävalmentaja Flick aikovat uudistaa maan nuorten pelaajien kehitysohjelman.