Ankkurit upposi Ykköspesikseen

STT

Alajärven Ankkurien taivallus pesäpalloilun pääsarjatasolla jäi tällä kertaa kahdeksan kauden mittaiseksi. Ankkurit hävisi torstaina miesten Superpesiksen alempien pudotuspelien neljännen kohtaamisen Siilinjärven Pesikselle 1–2 (1–3, 5–4, 0–0, 4–5). Siilinjärvi jatkaa vielä taistelua sarjapaikastaan.

SiiPe vei ottelusarjan voitoin 3–1. Runkosarjassakin jumboksi jäänyt Ankkurit putoaa Ykköspesikseen, josta sen tilalle nousee tamperelainen Manse PP. SiiPe kohtaa karsinnassa pääsarjapaikasta Oulun Lipon.

– Ensimmäinen välipysäkki saatiin katkaistua. Näytimme luonteen lujuutta tämän taistelun lopulla. Olimme räpylässä pikkusen Ankkureita edellä. Kotiutuspalkkimme oli vastustajaa laajempi, kuvaili SiiPen pelinjohtaja Perttu Westersund.

Kitrolla saatiin ratkaisu aikaiseksi vasta kotiutuskisan toisella kierroksella, kun SiiPen Kimmo Lukkarin ja Toni Toivasen kotiutukset olivat isännille liikaa.

---

Juttua korjattu klo 21.23. SiiPe kohtaa Oulun, ei Puijoa tai Haminaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Piiritys: Asemies esitti poliisiin kohdistuvan uhkauksen tekstarina henkilölle, joka välitti sen oma-aloitteisesti poliisille
  2. "Armonaikaa ei enää ole, rahoitus Nelostien parantamiselle on saatava", jyrähtää Hartolan kunnanjohtaja
  3. Kuntoportaiden toteutus lykkääntyy Lahdessa – "Vastustus oli niin kova"
  4. Pelicans järjesti nuorille urakkamiehilleen oikean härkäviikon – "Yritämme toimia parhaan mukaan kaikkien kannalta"
  5. Varkaita liikkeellä Lahdessa – naiselta vietiin puhelin kädestä keskustassa
  6. Kaarrenopeudet KymiRingillä kasvavat – kansainvälinen liitto hyväksyi radan turvasuunnitelman
  7. Lahden Malskilla toimettomana tarkkaileva rakennusmies ihmetyttää ja huvittaa: "Kyllä se yöksi pääsee sisätiloihin", kertoo omistaja
  8. Ari Helmisen uutisanalyysi: Punamulta riitelee ja kipunoi, mutta hallituksen astiakaappi ei ole helissyt vielä kertaakaan
  9. Pelicans vahvistaa junioripolkuaan – Sveitsissä meritoitunut taitovalmentaja palaa Lahteen
  10. Omakotitalo syttyi tuleen Iitissä – lemmikit pelastettiin palavasta talosta
  11. Konserttiarvio: Jumppasen Beethoven-sointi hakee vertaistaan, mutta kapellimestari jätti toivomisen varaa Sibeliustalossa
  12. Pankkien nimikyltit vaihtoon Sysmässä ja Joutsassa – mikäli Helmi Säästöpankin ja Sysmän Säästöpankin yhdistyminen toteutuu
  13. Ensi talven ensilumenladun kohtalo riippuu maaliskuun pakkasista
  14. Pääseekö KymiRingin radalle ajamaan siviiliautolla, ratajohtaja Timo Pohjola?
  15. Helmi Säästöpankki ja Sysmän Säästöpankki haluavat yhdistyä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.