Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Päivitämme verkkosivujamme, tilaajien on kirjauduttava uudelleen

Hollanti ja Ecuador tasapeliin – MM-isäntämaan putoaminen jatkosta varmistui

Hollanti ja Ecuador tarjosivat viihdyttävän kohtaamisen jalkapallon miesten MM-lopputurnauksen A-lohkossa perjantaina. Avausottelunsa kisoissa voittaneet maat eivät saaneet eroa aikaan, ja 1–1-tasapeli jätti kummallekin pisteen. Samalla sinetöityi se, että MM-kisaisäntämaa Qatar ei jatka lohkosta pudotuspeleihin.

Avausottelussaan Senegalin voittanut Hollanti sai Ecuadoria vastaan loistoalun, kun Senegaliakin vastaan osunut Cody Gakpo vei hienolla laukauksella oranssipaidat johtoon jo kuudennella minuutilla.

Kovasta kannustuksesta stadionilla nauttinut Ecuador kuitenkin nousi tasoihin toisen puoliajan alkuvaiheissa, kun Enner Valencia iski hollantilaisvahti Andries Noppertin torjuman irtopallon verkkoon. Valenciasta tuli kisojen ensimmäinen kolmen maalin mies, sillä hän teki Ecuadorin molemmat maalit 2–0-voitossa Qatarista.

Gakpon maaliin johtanut laukaus jäi Hollannin ainoaksi maalia kohti ammutuksi. Ecuadorin Gonzalo Plata sen sijaan täräytti vielä ylärimaan, mutta lisämaalit jäivät ecuadorilaisiltakin tekemättä. Huolta joukkueelle toi Valencian loukkaantuminen loppuhetkillä, ja Ecuador tietenkin toivoo, että maajoukkuekapteeni ja maan kaikkien aikojen ykkösmaalintekijä on pelikunnossa lohkon päätöskierroksella.

Ecuadorilla ja Hollannilla on kahden kierroksen jälkeen neljä pistettä, tänään Qatarin kaataneella Senegalilla kolme. Ecuador kohtaa tiistaina Senegalin, ja Hollanti lähtee suurena suosikkina Qataria vastaan.

MM-isäntä Qatar avasi maalitilinsä, mutta heittopussin rooli uhkaa kotikisoissa

MM-kisojen ensikertalainen Qatar makselee jalkapallon arvoturnausisäntänä kalliita oppirahoja. Kiistellyn MM-lopputurnauksen järjestäjämaa taipui perjantaina toiseen tappioonsa, nyt Dohassa A-lohkossa Afrikan mestarille Senegalille 1–3.

Qatar otti askeleen eteenpäin, kun se avasi Mohammed Muntarin 78. minuutin pukkausosumalla MM-historiassa maalitilinsä. 1–2-kavennus jäi laihaksi lohduksi, sillä MM-nurmella 2002 Aasian MM-turnauksessa debytoinut Senegal triplasi isäntäjoukkueen maalisaldon: Boulaye Dia, Famara Diedhiou ja Bamba Dieng hassuttivat Qatarin maalille Ecuador-tappion jälkeen vaihdettua Meshaal Barshamia.

Ghanalaissyntyinen Muntari pukkasi Qatarin historiallisen MM-avausmaalin 78. minuutilla. Kotijoukkueen loppukiri hyytyi alkuunsa, sillä Diedhioun tilalle vaihdosta tullut Dieng iski vain kuusi minuuttia myöhemmin niitiksi 3–1.

Vaisu MM-debyytti

Aasian mestari Qatar on hävinnyt molemmat MM-kisapelinsä yhteismaalein 1–5. Tätä menoa siitä tulee MM-historian huonoimmin menestynyt järjestäjämaa, sillä Qatar kohtaa kotiturnauksensa lopuksi A-lohkon päätöspelissään alkulohkonsa ennakkosuosikin Hollannin.

– Tulos oli tietysti tärkein, mutta pelasimme paremmin kuin avausottelussamme, Qatarin päävalmentaja Feliz Sanchez yritti lohduttautua.

Tällä vuosituhannella MM-alkulohkoon juuttunut vuoden 2010 MM-kisojen järjestäjämaa Etelä-Afrikkakin keräsi lohkossaan tuolloin neljä pistettä. Se jätti taakseen edellisen lopputurnauksen finaalimaan Ranskan.

Siipirikko Senegal

Senegalkaan ei ole ollut tämän vuoden MM-turnauksessa parhaimmillaan. Senegal kärsi marraskuun alussa pahan takaiskun, kun maan MM-kisahistorian paras maalintekijä, Bayern Münchenin laitahyökkääjä Sadio Mane loukkasi polvensa ja joutui jäämään pois MM-lopputurnauksesta.

Senegal näytti haavoittuvaiselta toisella puoliajalla, kun 0–2 tappiolla ollut Qatar vyörytti hyökkäyksiään vastustajan maalille. Qatarin joukkueesta muun muassa Almoeez Ali ja Ismail Mohammad pakottivat maalintekoyrityksillään Englannin Valioliigan Chelseassa pelaavan Senegal-vahti Edouard Mendyn venymään parhaimpaansa.

-----

Lähteenä myös uutistoimisto AFP.