Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

"Jos pääsen täältä terveenä ja hengissä kotiin, on kausi lähtenyt käyntiin riittävän hyvin"

Suomen yhdistetyn miehet putosivat odotetun varhain Rukan suurmäen alastulorinteeseen torstaina hypätyssä varakilpailussa.

Parhaana suomalaisena 25:nneksi hypänneen Ilkka Herolan johdolla suomalaiset toivovat, ettei varakilpailun tuloksia tarvitse käyttää, ja uusi mahdollisuus pidempiin leiskautuksiin koittaisi varsinaisessa kilpailussa.

Herola ei ole koskaan viihtynyt Rukan suurmäessä, joka repäisee erot hiihto-osuudelle liian suuriksi jopa hänen tasoiselle hiihtäjälle.

Mitä odotat maailmancupin avausviikonlopulta?

– Jos pääsen täältä terveenä ja hengissä kotiin, on kausi lähtenyt käyntiin riittävän hyvin, Herola virnisti montussa STT:lle.

Hän on ollut terveenä eikä ole väsyttänyt itseään liikaa kauden alla. Hyppääminenkin on sujunut.

– Hyppääminen on ollut ehjää harjoituksissa Rovaniemellä ja täällä. Ei ole ongelmia, ja perusasiat ovat kunnossa, mutta minun kohdallani se ei tarkoita, että täällä pystyisi tekemään tulosta. Se homma jää todennäköisesti seuraaviin kilpailuihin.

Kuntohuippu kevättalvelle

Herolan parhaat henkilökohtaiset sijoitukset Rukalta ovat viime ja toissa vuoden kymmenennet sijat. Molemmilla kerroilla hän oli nopein hiihtäjä.

Toissa talven MM-hopeamitalisti lupaa vauhtia riittävän nytkin.

– Kun uraani katsoo taaksepäin, ei hiihdossa ole ollut hirveitä heittoja.

– En ole tavoitellut, enkä oleta, että olisin täällä parhaassa kunnossa. Tarkoituksena on, että kuntohuippu ajoittuu tammi-, helmi- ja maaliskuulle, Herola silmäili kolmen kuukauden päästä odottaviin MM-kilpailuihin.

Varakilpailussa hän hyppäsi 118,5 metriä. Itävallan Mario Seidl jysäytti 145,5 metriä, joten näillä eroilla kärkeen jäisi kurottavaa musertavat 3.15 minuuttia.

Leevi Mutru oli toiseksi parhaana suomalaisena 27:s, Otto Niittykoski 35:s, Eero Hirvonen 38:s, Rasmus Ähtävä 39:s, Arttu Mäkiaho 47:s, Waltteri Karhumaa 50:s ja Jesse Pääkkönen 51:s.

Perjantaina mäkiosuuden jälkeen hiihdetään viisi ja lauantaina kymmenen kilometriä. Sunnuntaina hiihdetään ensin kymmenen kilometriä väliaikalähdöllä ja hypätään vasta hiihdon jälkeen.

– Odotetaan jotain ihmettä. Otetaan se vastaan, mutta en jaksa odottaa itseltäni mitään, Herola tuumi.