Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Valtteri Bottaksen ja Sami Sykön kesävaatteet, Päijät-Hämeen festarit ja muut menot – lue ESS:n kesälehti ilmaiseksi koko kesän!

Maisa Kuusikko hipoi ennätystään telinevoimistelun MM-neliottelufinaalissa

Tampereen Voimistelijoiden Maisa Kuusikko voimisteli torstaina telinevoimistelun MM-kisoissa neliottelussa sijalle 13 ja oli eurooppalaisista kuudenneksi paras.

Kuusikon pistesaalis finaalissa oli 51,999. Kilpailun voitti Brasilian Rebeca Andrade pisteillä 56,899.

Kuusikon suorituksesta kertoo Suomen voimisteluliitto tiedotteessaan. Liiton mukaan Kuusikko hipoi tuloksellaan ennätyspisteitään, Münchenin EM-kilpailuissa kertynyttä tulosta 52,198. MM-kilpailuiden tulos 51,999 on kautta aikain paras suomalaistulos MM-kilpailuissa.

Liitto kertoo, että Kuusikko paransi suoritustaan ja pisteitään karsinnasta finaalissa kolmella telineellä.

– Päällimmäinen fiilis on todella onnellinen, eivätkä sanat meinaa edes riittää. Olen todella iloinen ja onnellinen tällä hetkellä, Kuusikko sanoo tiedotteessa.

Kuusikko kehui myös paikalla ollutta yleisöä.

– En ole ikinä aiemmin ollut noin ison yleisön edessä, ja kisakokemus oli niin mahtava kokonaisuutena.

Suomen naistelinevoimistelijoiden kisakausi jatkuu Pohjois-Euroopan mestaruuskilpailuissa Jyväskylässä parin viikon päästä.

---

Juttua on korjattu kello 2.00 Voimisteluliiton korjattua tiedotettaan. Kuusikko ei rikkonut ennätystään vaan hipoi MM-tuloksellaan ennätyspisteitään (Münchenin EM-kilpailuissa 52,198). MM-kilpailuiden tulos 51,999 on kautta aikain paras suomalaistulos MM-kilpailuissa. Aiemmin jutussa puhuttiin sijoituksesta.