Kolmatta kautta FC Lahtea edustava toppari Teemu Penninkangas, 30, nousi suursankariksi, kun lahtelaisseura varmisti säilymisen miesten jalkapalloliigassa voittamalla Turun Palloseuran. Avauskohtaamisen päätyttyä Turussa tasalukemiin olisi voittajaa etsitty Hiihtostadionilla sunnuntaina vaikka kuinka pitkän kaavan kautta.
Jatkoaikaa tai rangaistuspotkuja ei tarvittu, kun Alavudella jalkapallo-oppinsa saanut Penninkangas viimeisteli kulmapotkun jälkeisestä paluupallosta voittomaalin 2–1, kun pelikello näytti aikaa 90.45 eli ensimmäistä neljästä lisäaikaminuutista.
– Kellossa oli vielä aikaa, joten liikaa ei voinut antaa keskittymisen herpaantua. Eihän tämä mikään hyvä kausi ollut, mutta nyt on loistava fiilis, herkisteli Penninkangas kauden viidennen maalinsa jäljiltä.
Lahti johti ottelua 78 minuutin ajan Altin Zeqirin rangaistuspotkumaalilla. TPS pääsi jo valmistautumaan ratkaisun viivästymiseen, kun Juri Kinnunen laukoi lukemat tasoihin 88. minuutilla.
Penninkankaalle ilta oli ikimuistoinen. FC Lahden kannattajat palkitsivat hänet ennen ottelua joukkueen kauden parhaana pelaajana.
– Myös kannattajille kausi on ollut varmasti vaikea. On hienoa, että pääsin kiittämään heitä maalilla. Kun sarjatasosta ei ole ollut varmuutta, on seuralla ollut vaikea neuvotella sopimuksia. Tulevaisuuteni on täysin auki, Penninkangas korosti.