Heliövaara ja Ruusuvuori voittivat haastajakiertueen turnauksen nelinpelissä – "Mukava pelata suomalaisen kanssa"

Harri Heliövaaralle (oik.) turnausvoitto oli vuoden ensimmäinen. Kymmenen vuotta nuorempi Emil Ruusuvuori on voittanut haastajakiertueella sekä kaksin- että nelinpelissä. LEHTIKUVA / HANDOUT / SUOMEN TENNISLIITTO RY

STT

Suomalaispari Harri Heliövaara ja Emil Ruusuvuori tarvitsi vain 55 minuuttia voittaakseen tenniksen haastajakiertueen nelinpeliturnauksen Hollannin Amersfootissa. Isäntämaan kaksikko Jesper De Jong ja Ryan Nijboer kaatui selvästi 6–3, 6–4.

Välierissä kaksi vastustajan ottelupalloa selvittäneet suomalaiset mursivat kertaalleen kummassakin erässä, ja kun oma syöttö kulki, ei voittajasta jäänyt epäselvyyttä.

– Loppuottelu oli aika lailla juuri sellainen pelillisesti kuin suunnittelimme. Syötimme molemmat tosi hyvin ja skauttauksemme vastustajien palautustyyleihin osuivat tosi hyvin kohdalleen. Lisäksi hallitsimme peliä verkolta aktiivisella liikkumisella. Emme antaneet vastustajille yhtään murtopalloa, niin kyllähän voitto oli ihan ansaittu, Heliövaara kertoi Tennisliiton sivuilla.

"Maistuu makealle"

Heliövaaralle, 30, turnausvoitto oli tämän vuoden ensimmäinen. Hänen kymmenen vuotta nuorempi parinsa Ruusuvuori on voittanut haastajakiertueella sekä kaksin- että nelinpelissä.

– Vuoden ensimmäinen tittelini maistuu makealle. Usean eri parin kanssa pelatessa on yhteinen sävel ja rentous välillä ollut hakusessa, mutta nyt loksahti palaset kohdalleen. Erityisesti syöttöpeliini olen tosi tyytyväinen ja varsinkin nelinpelissä sen merkitys on iso, Heliövaara totesi.

Voiton makeutta lisäsi se, että pari oli maanmies. Edellisen kerran suomalaispelaajat ovat juhlineet yhdessä turnausvoittajina tällä tasolla viime vuonna, kun Heliövaara oli Sveitsiä edustavan Henri Laaksosen kanssa paras Båstadissa ja Charlottesvillessä. Vuonna 2014 Jarkko Nieminen ja Henri Kontinen voittivat ATP-turnauksen Kitzbühelissa.

– Mukava oli pelata vaihteeksi suomalaisen kanssa, ja kuten Harri sanoi, niin meillä oli hyvä fiilis jokaisessa ottelussa, Ruusuvuori kommentoi.

Kaksikko nähdään ensi viikolla Suomessa Tampereen haastajakiertueen turnauksessa. Molemmat ovat mukana kaksinpelin kaaviossa, jonka lisäksi Heliövaara osallistuu nelinpeliin Patrik Niklas-Salmisen parina.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Koronavirus vei melkein perheenisä Jukka Pylvänäisen hengen – "Tauti on opettanut elämän arvoa"
  2. Lahden peräkonttikirppiksellä vanha tavara pääsee kiertoon – "Vierailu on meille jo itsestäänselvyys"
  3. Poliisilla iso operaatio Lahdessa – ei aiheuttanut vaaraa sivullisille
  4. Asikkalan Vääksyn Ranskalaisen kyläkaupan omistaja julkaisi Facebook-päivityksen nuorten kesätyöntekijöiden kaltoinkohtelusta – laaja tuki yllätti, ja kaupalle on tultu jopa Tampereelta asti
  5. FC Lahti keskeyttää oheismyynnin – SJK-pelissä ei ole kioskitoimintaa
  6. Valoihin pysähtyneet autot joutuivat kolariin Lahdessa – perään ajanut katumaasturi häipyi paikalta
  7. Tältä näyttää Vääksyyn tuleva uusi Yhteiskoulu – katso luonnoskuvat
  8. Nuoret ovat kirineet muita ikäryhmiä koronaviruksen tartuntatilastoissa, pääsyynä rento suhtautuminen rajoituksiin – "Kansa rupeaa jakautumaan"
  9. Brasilian presidentti Bolsonarolla on todettu koronavirustartunta
  10. Juha Honkosen uutisanalyysi: Kulmuni maksoi ministeriöille liikaa – "Miksi palautit koko summan?"
  11. Olavi Lanun veistos koristellaan Lahdessa perjantaina
  12. United Brotherhoodin kerhotilaan asennettiin kamerat kotietsinnän yhteydessä – syyttäjän mukaan näin saatiin merkittävää tietoa ryhmästä, joka pyrkii viimeiseen asti suojaamaan johtajaansa
  13. VR lopettaa lipunmyynnin palvelupisteensä Lahdessa
  14. Vesijärven vanha asemarakennus palautetaan yli sadan vuoden takaiseen ulkoasuunsa – "Tämä on Lahden vanhoista kohteista ehkä vaikuttavin"
  15. Näppis: Ei ollut yllätys konserttitalon kosteusvaurio

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.