Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Itsenäisyyspäivän kunniamerkkien saajat julkistettiin – katso ketkä palkittiin Lahden seudulla

Kannabis pysyy Wadan kiellettyjen aineiden listalla

Maailman antidopingtoimisto Wada pitää kannabiksen ja sen tärkeimmän vaikuttavan aineen tetrahydrokannabinolin (THC) kiellettyjen aineiden listallaan. Asiasta tutkimuksen tehnyt Wada linjasi päätöksestä perjantain kokouksessaan.

Wadaa vaadittiin viime vuonna poistamaan kannabis kiellettyjen aineiden joukosta, kun yhdysvaltalainen juoksijatähti Sha'Carri Richardson kärähti marihuanasta ja sai kilpailukiellon ennen Tokion olympialaisia. Muun muassa Kansainvälisen yleisurheiluliiton puheenjohtaja Sebastian Coe toivoi kannabiksen aseman uudelleenarviointia.

– Mielestäni nyt ei ole kohtuuton aika arvioida asiaa. Se on järkevää, eikä mikään ole kiveenhakattua. Joskus on sopeuduttava ja arvioitava asioita uudestaan, Coe sanoi Tokion olympialaisten alla.

Wadan mukaan aineen on täytettävä kaksi kriteeriä kolmesta päätyäkseen kiellettyjen aineiden luetteloon. Wada arvioi dopingaineiden kohdalla suorituskyvyn parantamista, urheilijalle koituvaa terveysriskiä sekä urheiluhengen laiminlyömistä.