Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Itsenäisyyspäivän kunniamerkkien saajat julkistettiin – katso ketkä palkittiin Lahden seudulla

Williams julkisti ennakoidun uutisen, Latifin F1-ura tallissa päättyy

Formula ykkösten Williams-talli vahvisti perjantaina, että kanadalaiskuljettaja Nicholas Latifin pesti päättyy tähän kauteen. Latifi ajoi ensimmäisen F1-kilpailunsa Itävallan gp:ssä vuonna 2020, mutta ei ole yltänyt autourheilun kuninkuusluokassa odotetulle tasolle. Niinpä Williams ei tee hänen kanssaan uutta sopimusta.

Latifi on ajanut urallaan 55 kilpailua, joissa hän on kerännyt vain seitsemän MM-pistettä.

– Emme saavuttaneet tallin kanssa niitä tuloksia, joita toivoimme, mutta kolmevuotinen jakso on silti ollut mahtava. En ikinä unohda ensimmäisiä MM-pisteitäni, jotka saavutin Unkarissa viime vuonna, Latifi kertoi tallin tiedotteessa.

Thaimaalainen Alex Albon on jo varma Williams-kuljettaja ensi vuodeksi. Toinen kuljettaja varmistuu myöhemmin.

F1-kausi päättyy Abu Dhabissa 20. marraskuuta. Ajamatta on vielä kuusi kilpailua.