Robert Helenius ottelee seuraavaksi Yhdysvalloissa – "Odotan innolla"

Helenius nyrkkeilee nyt ensimmäistä kertaa Yhdysvalloissa. LEHTIKUVA / RAUL MEE

STT

Ammattilaisnyrkkeilijä Robert Helenius ottelee seuraavaksi Yhdysvalloissa, jossa vastaan tulee Gerald Washington. Raskassarjalaisten ottelu isketään Minnesotan osavaltiossa ja näillä näkymin Minneapolisin kaupungissa 13. heinäkuuta.

– Olen ollut valmis ottelemaan jo huhtikuusta lähtien. Allekirjoitin sopimuksen ottelusta Adam Kownackia vastaan, mutten oikein tiedä, minkä vuoksi ottelu peruuntui. Nyt saan vastustajakseni Gerald Washingtonin. Tyrmättyäni ensin hänet on aika tyrmätä Kownacki, Helenius sanoi tiedotteessa.

Helenius nyrkkeilee ensimmäistä kertaa Yhdysvalloissa.

– Odotan ottelua innolla. On hyvä, että se käydään USA:ssa, jotta voin otella siellä tulevaisuudessa lisää hyviä matseja. Washington on iso nimi USA:ssa, suomalaisnyrkkeilijä sanoi.

Yhdysvaltalainen Washington on iskenyt 23 ammattilaisottelua ja voittanut niistä 19. Heleniuksen saldo on 30 ottelua ja 28 voittoa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kauppakeskus Trion K-Supermarket suljetaan - "Asiakkaat eivät löytäneet kellarikerrokseen"
  2. 25.5. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Päijät-Hämeen viimeisin varmistettu tartunta viiden päivän takaa
  3. Aviomies menehtyi, pankki sulki tilit – Terttu Hokkanen oppi kovimman kautta, että raha-asiat kannattaa sopia ajoissa
  4. Maastopalo levisi noin hehtaarin alueelle Orimattilassa
  5. Poliisi auttaa jengiläisiä irtautumaan kahleista, toiminnan keskiössä keskinäinen luottamus
  6. Hollolassa toivotaan lisäselvityksiä kierrätyspuistosta, vaikutukset luontoon ja alueen asukkaisiin huolettavat
  7. Miten olisi roskapihdit ulkoilukaveriksi? Lahden Ankkuri halutaan pitää yhdessä siistinä
  8. Keskusta torjuu kokoomuksen ehdotuksen lentojen ostopalveluista: "Vaikuttaa poliittiselta operaatiolta"
  9. Antti Tuisku tekee paluun lavalle tänä kesänä koronasta huolimatta – Valittu kansa kuullaan ensimmäistä kertaa livenä nettikeikalla
  10. Näyttelijä Kari Hietalahti meditoi vapa kädessä - "Kun tälle lajille antaa sydämensä, se on ikuista"
  11. Veijo Baltzarin ihmiskauppa- ja seksuaalirikostutkinnassa uusi epäilty – kaikkiaan epäiltyjä on nyt neljä
  12. Uudessa lahtelaisessa autopesulassa asiakkaalle luvataan alle minuutin jonotusaikaa
  13. Tavallisesta pankkituotteesta tuli lomautetuille kriisiapu – kahdessa kuukaudessa haettu yli 210 000 lainanlyhennysvapaata
  14. Pääkirjoitus: Poikkeustila jakoi perheet
  15. Miljoonia euroja jää lahjoittamatta koronan vuoksi – avustusjärjestöt suunnittelevat yhdessä, miten feissarit voivat palata katukuvaan

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.