Suomen lentopallonaiset jäivät Valko-Venäjän jalkoihin

Suomi hävisi Hämeenlinnassa pelatun ottelun tylysti 0–3. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

STT

Suomi ei juurikaan pystynyt haastamaan lentopallon naisten Kultaisen liigan ottelussa Valko-Venäjää, joka on voittanut kaikki viisi peliään. Suomi hävisi Hämeenlinnassa pelatun ottelun tylysti 0–3 (17–25, 16–25, 18–25).

– Vastustajalle oli parempaa hyökkäyspeliä. Emme oikeastaan pystyneet kauheasti edes haastamaan kuin hetkittäin, sillä viimeistään lopussa vastustajalle tuli kaula. Olisimme voineet saada erän tai kaksi omalla hyvällä pelillämme, sanoi Suomen passari Kaisa Alanko.

– Valko-Venäjän syöttö oli tosi hyvä. Vaikkei heidän vastaanottonsa toimisi, heillä oli tosi hyviä laitapelaajia. Valko-Venäjä on yleisesti hyökkäysvoimainen joukkue, Alanko jatkoi.

Suomen päävalmentaja Tapio Kangasniemi oli samoilla linjoilla.

– Emme pystyneet vastaamaan hyökkäykseen. He löivät hyvin joko sektoriin tai yläkäsiin, Kangasniemi sanoi.

Kangasniemi vaihteli ryhmäänsä ahkerasti.

– Kultaisen liigan isoimpia plussia on, että voimme antaa peliaikaa isolle määrälle pelaajia, kuten nytkin nuorelle Emmi Riikilälle ja kokeneelle Saara Eskolle. Vastapainoksi olisi löydettävä kuusikkopeli.

– Meidän on saatava syöttö- ja vastaanottopelimme pykälää paremmaksi. Pitää olla huolissaan verrattuna viime vuoden tilanteeseen, mutta vuodet eivät ole veljeksiä keskenään. Meillä on vielä paljon töitä ennen EM-kisoja. Joidenkin pelaajien henkisesti vaikea vuosi näkyy pelissämme, Kangasniemi sanoi.

Korhonen Suomen tehokkain

Hakkuri Piia Korhonen oli Suomen tehokkain, sillä hän voitti 13 pistettä joukkueelle ja sai tehosaldoksi +8. Yleispelaajat Saara Esko ja Suvi Kokkonen hankkivat seitsemän pinnaa Suomelle. Kapteeni Laura Pihlajamäki voitti kuusi pistettä ja keräsi teholukeman +5.

– Kultaisen liigan häviöistä on tullut hyvää oppia. Se kehittää meitä joukkueena, Alanko arvioi.

Alanko, 25, pelasi tämän kauden Ranskassa Nantesissa viiden Saksassa vietetyn kauden jälkeen.

– Aika on mennyt nopeasti ja hyvin. Tämän kevään hopea oli ehkä paras saavutus, sillä sitä ei odottanut, ja se ylitti odotukset, Alanko sanoi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kauppakeskus Trion K-Supermarket suljetaan - "Asiakkaat eivät löytäneet kellarikerrokseen"
  2. 25.5. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Päijät-Hämeen viimeisin varmistettu tartunta viiden päivän takaa
  3. Aviomies menehtyi, pankki sulki tilit – Terttu Hokkanen oppi kovimman kautta, että raha-asiat kannattaa sopia ajoissa
  4. Maastopalo levisi noin hehtaarin alueelle Orimattilassa
  5. Poliisi auttaa jengiläisiä irtautumaan kahleista, toiminnan keskiössä keskinäinen luottamus
  6. Hollolassa toivotaan lisäselvityksiä kierrätyspuistosta, vaikutukset luontoon ja alueen asukkaisiin huolettavat
  7. Miten olisi roskapihdit ulkoilukaveriksi? Lahden Ankkuri halutaan pitää yhdessä siistinä
  8. Keskusta torjuu kokoomuksen ehdotuksen lentojen ostopalveluista: "Vaikuttaa poliittiselta operaatiolta"
  9. Antti Tuisku tekee paluun lavalle tänä kesänä koronasta huolimatta – Valittu kansa kuullaan ensimmäistä kertaa livenä nettikeikalla
  10. Näyttelijä Kari Hietalahti meditoi vapa kädessä - "Kun tälle lajille antaa sydämensä, se on ikuista"
  11. Veijo Baltzarin ihmiskauppa- ja seksuaalirikostutkinnassa uusi epäilty – kaikkiaan epäiltyjä on nyt neljä
  12. Uudessa lahtelaisessa autopesulassa asiakkaalle luvataan alle minuutin jonotusaikaa
  13. Tavallisesta pankkituotteesta tuli lomautetuille kriisiapu – kahdessa kuukaudessa haettu yli 210 000 lainanlyhennysvapaata
  14. Pääkirjoitus: Poikkeustila jakoi perheet
  15. Miljoonia euroja jää lahjoittamatta koronan vuoksi – avustusjärjestöt suunnittelevat yhdessä, miten feissarit voivat palata katukuvaan

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.