Leijonat puolustaa MM-kultaa Zürichin alkulohkossa, vastaan kisaisännät ja Venäjä

Leijonat saa ensi vuonna alkulohkossa vastaansa muun muassa Venäjän ja USA:n. Kuvassa Slovakian MM-kisoissa Leijonien maalia vahtinut Kevin Lankinen. Lehtikuva / Jussi Nukari

STT

Leijonat kohtaa ensi vuonna jääkiekon miesten MM-kisoissa alkulohkossa muun muassa Venäjän ja Yhdysvallat, kertoi Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF tiistaina. Myös turnausta isännöivä Sveitsi pelaa Zürichin B-lohkossa, joten suomalaiset pääsevät nauttimaan kotiyleisön tunnelmasta alkulohkossa jo neljäntenä vuonna peräkkäin.

Lohkon muut joukkueet ovat Latvia, Norja, Italia ja Kazakstan.

Sveitsin MM-turnaus pelataan 8.–24. toukokuuta 2020. Alkulohkoa A isännöi Lausanne, jossa pelaavat muun muassa Kanada, Ruotsi ja Tshekki.

Zürichin peliareenana toimii 11 200-paikkainen Hallenstadion, jossa on pelattu MM-kiekkoa myös vuosina 1953 ja 1998, jolloin Suomi hävisi kaksiosaisen loppuottelun Ruotsille yhteismaalein 0–1. Sveitsissä pelattiin edellisen kerran MM-kisoja vuonna 2009, jolloin kisakaupunkeina olivat Bern ja Kloten.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Koronavirustestien määrä kasvanut räjähdysmäisesti Päijät-Hämeessä – testeihin hakeudutaan lievimmistäkin oireista
  2. Sienestäjä teki erikoisen löydön Nastolasta – satoja vanhoja kolikoita oli kätketty maan alle
  3. Rapistuva kiinteistö Hämeenkatu 24:ssä Lahdessa odottaa yhä korjaustöiden jatkumista – "Jos rakennus on suojeltu, on tilanteeseen helpompi puuttua"
  4. Kärköläläinen Susanna Kirvesniemi väsyi poliklinikkatyön hektisyyteen ja teki rohkean ratkaisun – "Tajusin, että en jaksa tässä hommassa eläkepäiviin asti"
  5. Valaisinpylvääseen osunut moottoripyöräilijä kuoli Lahdessa
  6. Kirjastojen määrään ei haluta puuttua Lahdessa – säästöpaineet voivat silti laittaa kirjastot koville: "Kirjastoverkossa ei ole enää löysää"
  7. Vanha vesijohto halkesi – vettä suihkusi Lahden Diakoniasäätiön talon arkistoon
  8. Lahdessa nähdään vielä kesäteatteria – yhden päärooleista näyttelee tv:stä tuttu
  9. Tieltä suistunut auto törmäsi huvimajaan Lahdessa – poliisi otti kaksi epäiltyä kiinni
  10. Korona ei ollutkaan innostuksen loppu – Reipas ja Kuusysi saamassa jalkapallokouluihin täyden osallistumisen ympäri Lahtea
  11. Tarot-yhtyeestä tunnettu Tommi Salmela julkaisi ensimmäisen soololevynsä 51-vuotiaana – "Monta itkua on vuodatettu, että voikohan tätä edes kertoa"
  12. Vanhuuteen ja dementiaan liitetyt ennakkoluulot ja stereotypiat tekevät vanhuksia näkymättömiksi – ohitse puhuminen ja huomiotta jättäminen yleisiä kokemuksia ikäihmisille
  13. Itse tehdyt keksit ovat herkullista vierasvaraa ja mieluinen tuliainen – nyt niissä maistuvat sesongin marjat, katso reseptit
  14. Poliisi: Lahdessa maanantai-iltana puuhun törmänneen auton kuljettaja menehtyi
  15. Magneettikalastajilla tärppäsi jälleen Lahdessa: tällä kertaa Vesijärvestä nousi ase

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.