Apuvalmentaja Kangaskokko nousee VaLePan peräsimeen

VaLePa juhli Suomen mestaruutta keskiviikkona. Lehtikuva / Markku Ruottinen

STT

Lentopallon Suomen mestarin VaLePan uusi päävalmentaja on Janne Kangaskokko. VaLePa tiedotti 35-vuotiaan Kangaskokon hoitavan tehtävää seuraavat kaksi vuotta.

Kangaskokko korvaa päävalmentajana slovenialaisen Radovan Gacicin, joka ei perhesyiden vuoksi voinut käyttää ensi vuoden optiota päävalmentajana. Gacicin mukaan hän on päässyt kiivaassa ottelurytmissä tapaamaan Sloveniassa asuvaa perhettään liian harvoin.

– Tiedän, että VaLePan liigajoukkue on hyvissä käsissä Jannen huomassa, Gacic sanoi.

Pääosin hakkurina pelannut Kangaskokko voitti pelaajana SM-kultaa Santasportissa ja Sun Volleyssa. Viimeiset neljä kautta hän on ollut VaLePassa valmennustöissä kakkosvalmentajana, junioripäällikkönä ja kakkosjoukkueen päävalmentajana.

VaLePa on ollut viime kaudet miesten Mestaruusliigan hallitseva joukkue. Sastamalalaisseura on voittanut kolme perättäistä SM-kultaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Meisselikadun tulipalosta vaaratiedote Lahdessa - ilmassa vaarallista savua mahdollisesti vielä tuntikausia
  2. Lahtelaisen kuntosaliyrittäjän mukaan koronakevät leikkasi liikevaihdosta ison siivun: "800 neliön tiloissamme saattoi olla samanaikaisesti yhdestä viiteen treenaajaa"
  3. Lahden Mukkulan viljelypalstoilla ahertaa kansainvälistä porukkaa – "Mikä voisi olla parempaa kuin olla täällä auringossa"
  4. Suljetut ovet aukeavat Lahdessa hiljalleen – kuntosalit alkavat olla auki, ryhmäliikuntakin alkaa ensi viikolla
  5. Padasjoen suuri maastopalo saatu hallintaan – kytöpesäkkeiden sammutustyöt jatkuvat mahdollisesti vielä perjantainakin
  6. Trendiherkut tarjoavat helpotusta kaukokaipuuseen – katso reseptit poke bowliin, focacciaan, dalgona-kahviin ja shakshukaan
  7. Lahden sivistyslautakunnassa erikoinen äänestysepisodi, puheenjohtaja järjesti uusintaäänestyksen vastoin lakimiehen ohjetta
  8. Koronakriisin aiheuttama hurja konkurssiaalto voidaan vielä välttää – "On raju arvaus, että edessä olisi 1990-luvun laman kaltainen tilanne"
  9. Matti Even Esalainen: Lahdessa virkamies vie ja valtuutetut vetävät kätensä lippaan
  10. Voiko Lahdessa pian nauttia terassioluen parkkiruudussa? Kaupunki pohtii uusia terassipaikkoja ja nykyisten laajennuksia keskustassa
  11. Päijät-Hämeen tyly linja: Omaishoidon tukea vaikea saada ja vapaat jäävät usein pitämättä – sosiaaliasiamies huolissaan jaksamisesta
  12. Kampustyömaa sulkee Kannaksenkadun - tuo Lahteen myös uuden kadunnimen
  13. Lasten pihaparlamentti Lahden Villähteellä antoi arvionsa entiselle bussitehtaalle oppimisympäristönä – kun kiipeilytelineet uupuvat, heitellään vaikka hiekkaa ja leikitään peiliä joka päivä
  14. 27.5. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Tartuntojen määrä vakaa, sairaalahoidossa ei yhtään koronapotilasta
  15. "Tämä on oikea tapa lopettaa kouluvuosi" – lauluyhtye Club for Five pyysi lahtelaisopettajan mukaan Suvivirteen

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.