Ketterä on tusinajoukkue vain voittojen määrässä

Ketterä kukisti viidennessä loppuottelussa keuruulaisen KeuPa HT:n 3–2. LEHTIKUVA / TOPI LAINIO

STT

Imatran Ukonniemessä oli keskiviikkona huumaa kuin MM-jääkiekkoilussa. Jäähallin puolella saattoi palella, mutta hallin ulkopuolen aurinkoterassilla Ketterän ja KeuPa HT:n Mestiksen loppuottelusta pystyi nauttimaan liki hellekelissä ja isolta videonäytöltä.

Moni nauttikin, koska vain 1 300 katsojaa vetävä Ukonniemen Spa-areena oli loppuunmyyty.

Pudotuspeleissä vain kaksi ottelua hävinnyt ja 12 voittanut Ketterä voitti ensi kertaa toiseksi korkeimman sarjatason mestaruuden lyödessään keuruulaiset voitoin 4–1. Ketterä otti kaikki finaalivoittonsa maalin erolla. Ratkaisufinaalin voittomaalin 3–2 viimeisteli Jukurien kasvatti Erno Ripatti.

– Nyt on uskomattoman tyhjä olo, henkäisi Ketterän päävalmentaja Matias Lehtonen kultamitali kaulassaan.

– Joskus tuntui, että Ketterässä pelaaminen olisi kuin uran loppu. Nyt tunne on aika lailla toinen. Tänne jopa halutaan pelaamaan, kiteytti Ketterän pudotuspelien paras pistemies (9+8), imatralaiskasvatti Joona Jääskeläinen.

KeuPa pudotti puolivälierissä runkosarjan ykkösen Hermeksen ja välierissä runkosarjan kakkosen LeKin, mutta runkosarjan kolmonen Ketterä oli liian kova vastustaja.

Paalanen venytti mestaruusputkeaan

Ketterän pelaajiston erikoisuus oli nelosketjun keskushyökkääjä, SaiPa-kasvatti Ville Paalanen, 29. Lappeenrannassa liigakiekkoa 2010–13 pelannut Paalanen voitti Mestiksen myös 2017 SaPKon ja 2018 KeuPan pelaajana.

– Jokaisella kopissa on nyt mieli matalalla. Huonolle emme hävinneet, kuittasi viime kauden mestareihin lukeutunut KeuPan ainoa aito keuruulainen, kapteeni Waltteri Lehtonen.

Ketterä myi loppuun kaikki kaksi kotivälieräänsä ja kolme loppuottelua, vaikka niistä ensimmäinen pelattiin Lappeenrannan Kisapuistossa. SaiPa ei SM-liigassa tällä kaudella Kisapuistoa täyteen (4 820 katsojaa) saanut, mutta imatralaisseuralta temppu onnistui.

KeuPan joukkueesta Anton Stråkan, Anttoni Hongan ja Olli-Petteri Viinikaisen kausi venyi aika paljon pidempään kuin tulevien seurakaveriensa. Seuraavaksi kolmikko ilmoittautuu JYPin liigajoukkueen kesäharjoituksiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Meisselikadun tulipalosta vaaratiedote Lahdessa - ilmassa vaarallista savua mahdollisesti vielä tuntikausia
  2. Odotus päättyy ja hyllyjen välit aukeavat, kun Lahden kirjastot avataan
  3. Lahtelaisen kuntosaliyrittäjän mukaan koronakevät leikkasi liikevaihdosta ison siivun: "800 neliön tiloissamme saattoi olla samanaikaisesti yhdestä viiteen treenaajaa"
  4. Hoitajajärjestöt hyväksyivät kunta-alan tessin – neuvottelutuloksessa hoitoalalle oma sote-sopimus
  5. Lahden Mukkulan viljelypalstoilla ahertaa kansainvälistä porukkaa – "Mikä voisi olla parempaa kuin olla täällä auringossa"
  6. 28.5. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Päijät-Hämeessä ei uusia koronavirustartuntoja maanantain jälkeen
  7. Suljetut ovet aukeavat Lahdessa hiljalleen – kuntosalit alkavat olla auki, ryhmäliikuntakin alkaa ensi viikolla
  8. Padasjoen suuri maastopalo saatu hallintaan – kytöpesäkkeiden sammutustyöt jatkuvat mahdollisesti vielä perjantainakin
  9. Lahden sivistyslautakunnassa erikoinen äänestysepisodi, puheenjohtaja järjesti uusintaäänestyksen vastoin lakimiehen ohjetta
  10. Koronakriisin aiheuttama hurja konkurssiaalto voidaan vielä välttää – "On raju arvaus, että edessä olisi 1990-luvun laman kaltainen tilanne"
  11. Matti Even Esalainen: Lahdessa virkamies vie ja valtuutetut vetävät kätensä lippaan
  12. Voiko Lahdessa pian nauttia terassioluen parkkiruudussa? Kaupunki pohtii uusia terassipaikkoja ja nykyisten laajennuksia keskustassa
  13. Kampustyömaa sulkee Kannaksenkadun - tuo Lahteen myös uuden kadunnimen
  14. Lasten pihaparlamentti Lahden Villähteellä antoi arvionsa entiselle bussitehtaalle oppimisympäristönä – kun kiipeilytelineet uupuvat, heitellään vaikka hiekkaa ja leikitään peiliä joka päivä
  15. Tartuntojen määrä on Venäjällä kolmanneksi suurin maailmassa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.