Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Itsenäisyyspäivän kunniamerkkien saajat julkistettiin – katso ketkä palkittiin Lahden seudulla

Grönblom ja Hokka pääsevät Kanadan MM-vesillä tutun tuntuisiin mökkimaisemiin

Tokion kisojen olympiapaikka meni niukasti sivu suun, mutta maajoukkuepurjehtijat Ronja Grönblom ja Veera Hokka ovat täydessä vauhdissa kohti seuraavaa olympiaetappia. Viime vuonna MM-nelosiksi Omanissa yltäneen kaksikon harjoittelu on entistä ammattimaisempaa.

Tällä viikolla Grönblom ja Hokka kilpailevat maailmanmestaruuksista Suomen mökkimaisemia muistuttavissa oloissa, Kanadan Halifaxissa. 49er FX -luokan venekunta oli touko-kesäkuussa kolmen viikon ajan tutustumassa MM-vesiin Atlantin rannalla sijaitsevassa lahdessa.

– Kiva mennä sinne takaisin, Grönblom sanoi heinäkuussa purjehtijoiden mediatapaamisessa.

MM-kisat ovat silti välitavoite toisensa optimistijollavuosista lähtien tunteneelle kaksikolle. Yhteinen venevauhdin virittely alkoi vuonna 2018.

– Kun emme saaneet Tokion olympiapaikkaa, pidimme puolen vuoden breikin, mutta jatkoimme sitten projektia kohti Pariisin olympialaisia, venettä kipparoiva Grönblom kertoi.

Pariisin olympiamaapaikat ovat ensi kertaa jaossa elokuun 2023 MM-kisoissa Hollannin Haagissa.

Uudet valmentajat olympiaunelman tukena

Grönblom ja Hokka valmentautuvat nyt puolalaisopein, sillä Tomas Januszewski tuli viime vuoden lopussa 49er FX -luokan olympiavalmentajaksi. Vaikka aiemmatkin valmentajat saivat kiitosta, Januszewski on rukannut harjoittelua.

– Tomasin kanssa on mietitty paljon strategiaa. Miten yhdistää sen, että purjehtii kilpakumppaneita vastaan ja samalla tuulta vastaan, veneen vauhdista vastaava gasti Hokka valotti.

Kaksikon taustajoukot menivät muutenkin uusiksi, sillä fysiikkavalmentajaksi tuli Ari Haapalainen, psyykkiseksi valmentajaksi Robert Päkk ja ravintovalmentajaksi Laura Manner. Nimet paljastavat, että pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Urhealla on Grönblomin ja Hokan valmentautumisessa iso rooli.

– Urhean avulla kaikki on ammattimaisempaa, ja valmentajat ovat saman katon alla, kaksikko kuvasi.

Kun harjoittelulta ehtivät, Grönblom opiskelee ruotsinkielisessä kauppakorkeakoulussa Hankenilla Helsingissä ja Hokka Tampereen yliopistossa lääketiedettä.

Pitkittynyt sairastelu pilasi alkukauden

Suomessa käydessään Grönblom ja Hokka keskittyvät fysiikkaharjoitteluun, sillä kilpaveneet ovat maailmalla.

– Meillä on kaksi venettä. Tanskan EM-kisojen jälkeen MM-kisavene lähti kontissa Kanadaan ja toisen ajoimme 1 900 kilometrin päähän Marseilleen, jonne olimme menossa leirille, purjehtijat kertoivat.

Välimeren rantakaupunki Marseille on vuoden 2024 olympiaregatan kisapaikka, noin 660 kilometrin päässä Pariisista. Grönblom purjehti siellä juniorien MM-hopeaa neljä vuotta sitten Sara Ehrnroothin kanssa.

Keväällä Grönblomin ja Hokan purjehduskausi otti takapakkia onnistuneen talviharjoittelun jälkeen.

– Palman maailmancupin ensimmäisenä kisapäivänä pamahti positiivinen koronatesti, ja kilpailut piti jättää kesken, Hokka muisteli huhtikuuta.

– Kevät meni sairastellessa. EM-kisoissa saimme jo vähän juonesta kiinni, Grönblom viittasi heinäkuiseen EM-kisojen kuutossijaan.