Esapekka Lappi on lähellä kauden kolmatta palkintosijaa rallin MM-sarjassa. Ennen sunnuntain neljää viimeistä erikoiskoetta Lappi on Belgian MM-osakilpailussa kolmannella sijalla.
Toyota-kuskin tilanne on turvallinen, sillä edessä olevaan tallikaveri Elfyn Evansiin on matkaa yli minuutti ja takana olevaan Hyundain Oliver Solbergiin aikaero on liki kaksi minuuttia.
Lappi nousi podium-sijaan kiinni, kun Hyundain Thierry Neuville ajoi ulos tieltä lauantain toiseksi viimeisellä pätkällä. Toinen Hyundai-kuski Ott Tänak johtaa rallia 8,2 sekunnin erolla ennen Evansia.
– Olen tosi tyytyväinen. Meidän vauhtimme ei olisi palkintosijoille riittänyt, mutta kaksi kuskia, Thierry ja Kalle (Rovanperä) ovat keskeyttäneet edestä. Ralli on kuitenkin kestävyyslaji. Hiljempaa ajaminen on tuottanut hedelmää, Lappi sanoi.
– Meillä on ollut koko viikonlopun rento taktiikka, ja homma on ollut kontrollissa. Tämä kyyti on riittänyt toistaiseksi tähän tilanteeseen.
Sunnuntaina ajetaan enää reilut 50 EK-kilometriä. Toyotan tallipomo Jari-Matti Latvala uskoo, että ajamalla Evans ei Hyundain virolaistähteä enää saavuta.
– Tiimin kannalta tilanne näyttää paremmalta, ja onhan siinä pientä toivetta, että Elfyn voisi ajaa Ottin kiinni. Ajamalla se on kuitenkin tosi vaikeaa. Pientä virhettä se vaatisi Tänakilta, Latvala totesi.
Jo perjantaiaamuna kertaalleen keskeyttänyt Kalle Rovanperä jatkoi kilpailua lauantaina. Toiveissa on saalistaa pisteitä kisan päättävältä Power Stage -erikoiskokeelta sunnuntaina.
– Eihän tässä ole kakkospätkän jälkeen muuta mietitty kuin Poweria. Ainoa onnistuminen pitäisi tapahtua siellä. Yritetään siihen asti pysyä tiellä ja saada sieltä jotain pisteitä.
Rovanperä johtaa myös Belgian jälkeen MM-sarjaa ylivoimaisesti. Neuvillen ulosajo toi tavallaan pientä lohtua suomalaiskuskille MM-taistossa, mutta Tänak ja Evans ovat kirimässä eroa hieman kiinni.
– Jos Ott ottaa täydet pisteet, niin hän on lähellä koko loppukauden. Katsotaan, miten tässä käy, Rovanperä kuittasi.