Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Riittävästi nukkunut Topi Raitanen oli Topi Raitanen Euroopan mestarinakin

Münchenin olympiastadionin ympäristön myöhään perjantai-iltana kastellut vesisade, estejuoksun Euroopan mestaruus, sitä seurannut pyöritys tai hotellin edustalla sijaitsevaan suihkulähteeseen pulahtaminen eivät vaikuttaneet muuttaneen suomalaisjuoksija Topi Raitasta.

Hän saapui varhain lauantaiaamuna Suomen joukkueen hotellilla järjestetyille kultamitalikahveille ja tiedotusvälineiden tentattavaksi verrattain virkeänä, omana itsenään.

– Pitkään kesti stadionilla, kunnes pääsin tapaamaan ystäviä ja perhettä illan aikana. Yllättävän vilakka tuli, kun tuossa suihkualtaassa käytiin uimassa.

– Hienoa, että porukkaa oli vielä hereillä.

Rauhalliset ja selkeät lausunnot olivat tyypillistä Raitasta. Riippumatta ajoista tai sijoituksista, kilpailujen jälkeen sanat tulevat suusta selkeästi ja tasaiseen tahtiin.

Näin oli myös uran toistaiseksi kirkkaimman saavutuksen kohdalla.

– Urheilu-uran hienoin päivä, jonka pystyin jakamaan läheisten kanssa. Hyvä suoritus. Siitä olen ylpeä.

Suunnitelmat selviksi golfkierroksella

Ennen kylmää kylpyä Raitanen ehti tukijoukkojensa kanssa illalliselle Münchenissä ja kertoi viettäneensä mukavan illan. Edessä oli aikainen herätys, koska mitalikahvien jälkeen hän suuntasi jo Tampereelle. Siellä odottaisi maajoukkuesuunnistaja Aleksi Niemen häiden toinen päivä.

– Sain nukuttua.

Kuinka monta tuntia?

– Riittävästi.

Raitasen piti olla Niemen bestman, mutta perjantaina oli muuta ohjelmaa Münchenissä 3 000 metrin estejuoksufinaalin merkeissä.

– Teimme suunnitelman yhteisellä golfkierroksella. Miten osaan juosta viimeisen kierroksen, ja miten Aleksi osaa sanoa tahdon, Raitanen hauskuutti jo kisan jälkeen.

Tuon räväkämpää Raitaselta on turha odottaa, eikä mies poikennut kaavastaan joka tapauksessa lyhyeksi jääneiden yöunien jälkeen. Erityisesti kestävyysurheilijoille myrkkyä olevaa alkoholia hän myönsi nauttineensa.

– Totta kai siinä, tai ei nyt totta kai, Raitanen täsmensi heti.

– Mutta tuli kuohuviinit nautittua illan aikana.

Hän oli mestaruuden jälkeen yhteydessä Niemen kanssa.

– En usko, että tulee railakas ilta, mutta pääsen vielä mukaan häihin, jotka missasin. Hänellä oli hieno päivä niin kuin minullakin.

Ei sivuaskelia

Raitanen veti myöhään perjantai-iltana letkaa kolme kierrosta ja pysyi sen jälkeenkin kärkinipussa. Hän irtosi karkuun viimeisellä kierroksella ja karisti hopealle ja pronssille Italian Ahmed Abdelwahedin ja Osama Zoghlamin.

– Meni niin kuin suunniteltiin, oli hänen ensimmäinen kommenttinsa suomalaiskirjoittajille.

Suunnitelma piti juoksussa ja pitkässä juoksussa.

Mikä on ollut vuosien aikana harjoittelussa ja valmistautumisessa sellainen oivallus, joka on vienyt tähän pisteeseen?

– Varmasti pitkäjänteinen työ ja nöyrä asenne kestävyysurheiluun. Että ymmärtää sen, ettei yhdellä kisalla ole suurta merkitystä isossa kuvassa. Kun tekee laadukasta työtä, palkinto tulee jossain vaiheessa. Tämä kausi näyttää sen hyvällä tavalla. Yhdelle kisalle ei pidä antaa liikaa painoarvoa eikä tunteille liikaa valtaa.

Heinäkuussa Eugenen MM-kilpailuissa vatsavaivainen Raitanen jäi alkueriin. Pettymyksen jälkeen moni olisi hötkyillyt ja astunut sivuun suunnitelmastaan, mutta hän viritti tutulla suunnitelmalla kuntonsa Müncheniin.

– Olen pitänyt Jannen kanssa fokuksen hyvin tekemisessä ja olemme tienneet, missä mennään, Raitanen mainitsi valmentaja Janne Ukonmaanahon.

Rohkeasti kentille

Kestävyysjuoksumitali oli Suomelle ensimmäinen sitten Jukka Keskisalon vuoden 2006 estejuoksun EM-kullan.

Münchenissä järjestettävissä EM-kilpailuissa Suomen potti on jo kolme, kun Wilma Murron keskiviikon seiväskullan jatkoksi Raitanen otti kultaa ja kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä hopeaa perjantai-iltana.

Kysymykseen siitä, millainen merkitys mestaruudella ja Suomen hienolla menestyksellä on suomalaiselle yleisurheilulle, Raitanen vastasi raitasmaiseen tapaan.

– Toivon, että nuoret valitsevat tämän lajin ja vaihtavat vähän myöhemmällä iälläkin yli lajirajojen tämän lajin pariin.

Hän itse oli kahden lajin maajoukkuemies, kunnes panosti suunnistuksen sijaan kaiken estejuoksuun.

– Ennen kaikkea, että olisi positiivinen ilmapiiri lajin ympärillä. Tätä voi tehdä monella tasolla. Ei kaikkien tarvitse tavoitella ammattilaisuutta, Euroopan huippua tai maailman huippua. Rohkeasti vaan kentille ja seuroihin, 26-vuotias Raitanen paalutti.