Wilma Murto palautti Suomen yleisurheilun ulkoratojen arvokisamitaleille ja Suomen naiset EM-kultakantaan, kun hän saavutti Euroopan mestaruuden myöhään keskiviikkoiltana Münchenissä hypätyssä naisten seiväsfinaalissa.
Hän taivutti Suomen ennätyksen uusiin lukemiin 475 ja hetken päästä 480. Murto ylitti vielä 485. Kreikan Aikaterini Stefanidi yritti panna kampoihin, mutta korkeudet 475 jälkeen olivat liikaa hänelle. Slovenian Tina Sutej otti pronssia tuloksella 475.
Edellinen Euroopan mestaruuden saavuttanut suomalaisnainen oli Sari Essayah, joka käveli 10 kilometrin kultaan Helsingissä 1994. Suomen yleisurheilun edellisestä mitalista oli vierähtänyt kuusi vuotta.
Murto jatkoi komeaa arvokilpailujen sarjaansa, kun Tokion olympialaisten viidennen ja Eugenen MM-kilpailujen kuudennen sijan jatkoksi hän saavutti vihdoin kiiltävät tuliaiset.
Münchenissä Murto selvitti avauskorkeutensa 440 ensimmäisellä ja sen jälkeen 455 toisella yrityksellä. Ennen EM-kilpailuja hän oli hypännyt tällä kaudella 460 MM-finaalissa, mutta hän teki kauden parhaansa 465 toisella yrityksellä.
Murto pystyi siirtymään korkeuteen 475 ilman ylitystä viisi senttiä alemmasta. Hän onnistui ensimmäisellään ja siirsi vielä Suomen ennätyksen uudelle kymmensenttiluvulle korkeudessa 480 ja sitten vielä 485:ssä. Hänen Müncheniä edeltänyt Suomen ennätys oli viime vuodelta 472.
20 vuoden odotus
Murto palautti Suomen ulkoratojen arvokilpailujen mitalikantaan kuusien mitalittomien kisojen jälkeen. Edellinen suomalaismitali oli Antti Ruuskasen keihään EM-pronssi Amsterdamista 2016.
Kauemmin oli edellisestä suomalaisnaisen saavuttamasta mitalista, mutta München hymyili 20 vuoden jälkeen.
Ennen Murtoa edellinen yleisurheilun ulkoratojen arvokilpailumitalin saavuttanut suomalaisnainen oli Heli Koivula, joka loikki EM-hopealle Münchenissä 10. elokuuta 2002. Kaksi päivää aiemmin Mikaela Ingberg saavutti pronssia naisten keihäänheitossa.
Jonkun muun lajin kuin keihäänheiton arvokisamitalin Suomi saavutti viimeksi 12. elokuuta 2006, kun Olli-Pekka Karjalainen heitti EM-hopealle Göteborgissa. Mitali kirkastui laboratoriossa kullaksi, kun Ivan Tsih'an jäi kiinni kiellettyjen aineiden käyttämisestä.
Päivää ennen Karjalaisen moukarifinaalia Jukka Keskisalo juoksi 3 000 metrin esteiden Euroopan mestariksi.
Tuon jälkeen ulkoratojen arvokilpailujen suomalaismitalit olivat keihäänheittäjien Tero Pitkämäki, Antti Ruuskanen ja Ari Mannio varassa. Tosin tuoreimmasta keihäsmitalistakin on kulunut jo kuusi vuotta.
Ennätyskorkeus oli liikaa Lampelalle
Elina Lampela sijoittui 11:nneksi ensimmäisessä arvokilpailufinaalissaan. Hän pudotti avauskorkeuden 425, mutta selvitti sen toisella yrityksellään. Murto aloitti varmasti korkeudesta 440.
Lampela pudotti kahdesti 440 ja joutui nopeaan tahtiin viimeiseen yritykseensä mutta pääsi yli rima väpättäen.
Hänelle jo pelkkä finaaliin pääseminen oli hyvä saavutus, koska Tokion olympialaisissa ja Eugenen MM-kilpailuissa kohtalona oli karsiutuminen. Tokiossa hän ei saanut tulosta, ja Eugenen karsinnassa ylittyi vain avauskorkeus 420.
Münchenin EM-finaalissa 455 osoittautui liian vaikeaksi, mutta sen ylittäminen olisi vaatinut suomalaiselta ennätyksen. Lampelan ennätys on 453 ja kauden paras 450.
Kauden parhaansa hän hyppäsi kesäkuussa Espoossa ja uudestaan elokuussa Joensuussa, jossa järjestetyissä Kalevan kisoissa Lampela otti SM-kultaa Murron nenän edestä.
Arvokilpailuissa 24-vuotias Murto on ikätoveriinsa Lampelaan verrattuna "vanha tekijä". Hän hyppäsi EM-finaalissa jo kuusi vuotta sitten ja oli seitsemäs. Tokion olympialaisten ja Eugenen MM-kilpailujen parempien sijojen jälkeen kultainen huipennus odotti Münchenin pimenneessä mutta lämpimässä keskiviikkoillassa.
Kosonen naisten moukarifinaalin viides ja Tervo kahdeksas
Silja Kosonen sijoittui naisten moukarifinaalissa viidenneksi ja Krista Tervo kahdeksanneksi yleisurheilun EM-kisoissa. Kosonen heitti parhaallaan 69,45 ja Tervo 67,85 metriä.
EM-kultaa juhli Romanian Bianca Florentina Ghelber tuloksella 72,72. Hopealle ylsi Puolan Ewa Rozanska tuloksella 72,12 ja pronssille Italian Sara Fantini tuloksella 71,58. Kososen paras syntyi finaalin päätöskierroksella ja Tervon toisella heittokierroksella.
Kuusiniemi karsiutui
Pika-aituri Santeri Kuusiniemi huokui tyytyväisyyttä, vaikka 110 metrin aitajuoksun EM-finaalipaikka jäi haaveeksi. Hän taisteli keskiviikon myöhäisillan välierässä ajan 13,81, joka riitti erässä kuudenteen sijaan. Ranskan Pascal Martinot-Lagarde aitoi erän voittoon ajalla 13,35.
– Kuusi aitaa tuli mukavasti. Tuli kolhuja, ja aikaa kului, mainiosti startannut ja kiihdyttänyt Kuusiniemi tuumi.
Jo alkueristä välieriin yltäminen oli yllätys. Paikkaa oli petailtu suomalaisista Elmo Lakalle, mutta Kuusiniemi juoksi tiistain alkuerässään kolmanneksi. Lakka oli nopeampi aikavertailussa, mutta ei yltänyt erässään kolmen joukkoon.
– Olihan tämä siistiä. Pääsin juoksemaan huippuja vastaan. Kaksi päivää sitten en olisi uskonut, että pääsen välieriin, hyväntuulinen juoksija jutteli.
Välierien yhteistuloksissa Kuusiniemi oli 19:s. Viimeinen finaalipaikka meni jakoon ajalla 13,50, joten suomalaiselta olisi vaadittu roima ennätysparannus. Hänen ennätyksensä on 13,68. Alkuerä sujahti aikaan 13,89.
Kuusiniemi oli alkueränsä jälkeen todella äimistynyt, mutta vakuutti keskittymisen riittäneen välierässä.
– Ei todellakaan ollut vaikeuksia latautua tähän. Tällaiset saavutukset ovat vain bensaa liekkeihin, syyskuun alun Ruotsi–Suomi-yleisurheilumaaottelun suuntaan vilkuillut urheilija tuumi.
– Kaiken A ja O on ollut se, että olen ollut terveenä, lokakuussa 24 täyttävä Kuusiniemi sanoi.
Saga Vanninen seitsenottelussa kahdeksantena
Saga Vanninen on neljän lajin jälkeen kahdeksantena yleisurheilun EM-kisojen seitsenottelussa. Vanninen keräsi avauspäivänä 3 670 pistettä. Vanninen sai pika-aidoissa ajan 13,74, korkeudessa hän ylitti 174, työnsi kuulaa 15,08 ja juoksi 200 metriä aikaan 25,01.
Münchenin kilpailun kärjessä on Belgian Nafissatou Thiam, joka on kerännyt 4 063 pistettä.