Tässä jutussa seurataan Jyväskylän MM-rallin lauantain tapahtumia hetki hetkeltä. Tuoreimmat päivitykset näet päivittämällä sivun.
20.19 Paviljongin huoltoparkissa autot valuvat hiljalleen huoltoon ja kuljettajat siirtyvät mediavelvollisuuksien kautta kohti illan videosulkeisia ja yöunia.
Huomenna tosiaan luvassa neljä erikoiskoetta: kahdesti ajettavat Oittila ja Ruuhimäki, joista jälkimmäisen toinen läpiajo on samalla power stage, josta tarjolla on lisäpisteitä MM-sarjaan. Oittila 1 starttaa huomenna kello 8.23.
Päätämme seurannan tältä päivältä. Hyvää yötä!
20.12 Kalle Rovanperän kartturi Jonne Halttunen toteaa Ylen haastattelussa huoltoparkissa, että laskujensa mukaan Ott Tänakia ei enää huomenna ajamalla saa kiinni.
– Huomenna on vain kaksi pätkää ja niitä on ajettu monta vuotta. Vaikea siellä on eroja tehdä. Pidetään kuitenkin paine päällä. Ainahan voi tulla virheitä.
19.17 Rovanperä lyö Tänäkiä viimeisellä erikoiskokeella 3,1 sekuntia! Ero kärkikaksikon välillä päivän päätteeksi 8,4 sekuntia.
– Olen yllättynyt, että olemme tässä. En uskonut, että ajaisimme voitosta tässä vaiheessa rallia, virolainen toteaa.
19.15 Hajonneen tuulilasin kanssa kamppaileva Esapekka Lappi jää Rovanperästä lähes 20 sekuntia. Lappi kuitenkin Evansin ongelmien vuoksi tiukasti kiinni kolmannessa sijassa, jos vain maaliin selviää.
– Matalalla olevaa aurinkoa vasten ei nää kyllä mitään. Ei olla uskallettu edes putsata lasia, ettei se hajoa enempää. Mutta täällä ollaan.
19.08 Rovanperä maalissa.
– Yritettiin tänään kuroa eroa kuriin. Tiedettiin, että täällä tien avaaminen tulee tekemään hommasta vaikeeta. Ei kuitenkaan ole mahdollista mennä hirveästi kovempaa. Yritetään huomenna tuoda homma maaliin.
19.05 Evans ei pysty tulemaan pätkää täydellä vauhdilla. Walesilainen teki jo siirtymätaipaleella jonkinlaista remonttia auton takakulmaan. Näyttää siltä, että auto ei salli täysillä ajamista.
18.36 Päivän viimeinen pikataival, eli Vekkula 2 vielä jäljellä. Saa nähdä kaivaako Rovanperä tai Tänak vielä lisää vauhtia jostain vai tullaanko tämäkin lähes samaa tahtia. Ensimmäinen auto reitille aivan hetken kuluttua.
18.13 Ei puhunut Rovanperä aiemmin ohi suunsa. Ott Tänak tulee maaliin tasan samaan aikaan kuin Rovanperä, eli ajamalla ei tunnu eroja nyt näiden kahden väliin paljon tulevan.
18.10 Lappi maalissa 2,4 sekuntia Rovanperää hitaampi. Haastattelussa kuljettaja avaa, miten hajonnut tuulilasi vaikuttaa.
– Emmä nää mihin pitäs laittaa pyörät. Hitaissa paikoissa en nää missä linjat menee. Hirveetä arvailua koko ajan.
18.04 Rovanperä maalissa toistaiseksi nopein. Hän kertoo maalissa ottaneensa pätkän järjellä, koska tiellä on paljon irtokiviä.
– Ei Ottia ajamalla saa kiinni jos se tulee koko ajan ilman virheitä. Jos kumpikin ajetaan ihan autojen limitillä niin sitten ei ole ajamalla mitään tehtävissä.
17.50 Patajoella ensimmäiset kuskit jo maalissa. Gus Greensmith toistaiseksi nopein. Greensmith ja Pierre-Louis Loubet ovat muuten saamassa vielä aikaiseksi ihan kelpo taistelun seitsemännestä sijasta. Ennen tätä pätkää kaksikon erotti vain noin kolme sekuntia.
17.34 WRC2-luokassa Teemu Suninen jatkaa johdossa 7,7 sekunnin erolla ennen Emil Lindholmia. Sami Pajari kolmantena 48,2 sekuntia Sunista perässä.
17.15 Tänak maalissa, eikä taaskaan riitä Rovanperän vauhtiin. Etua suomalaisen hyväksi 1,2 sekuntia. Tilanne vaikuttaa nyt siltä, että Lappi tippuu epäonnisen tuulilasivaurion vuoksi pois voittotaistelusta. Jyväskylän herruus alkaa vaikuttamaan kahden kaupalta. Tänään vielä kaksi erikoiskoetta ja huomenna neljä jäljellä.
Illan toiseksi viimeinen pätkä Patajoella alkaa kello 17.38.
17.12 Lappi maalissa 7,2 sekuntia Rovanperää hitaampana. Se tarkoittaa, että Rovanperä nousee rallissa jo toiseksi. Lappi maalissa silminnähden pettynyt. Tuulilasi vaikuttaa haittaavan ajamista.
– Kuhan ajettiin. En oo nyt juttutuulella.
17.08 Rovanperä toistaiseksi erikoiskokeen nopein. Evans häviää Rovanperälle 5,2 sekuntia ja muut jäävät yli kymmenen sekunnin päähän. Lappi ja Tänak vielä matkalla.
– Katsotaan mitä rengaskuluma tulee tällä lenkillä olemaan. Tuntuu, että softit (pehmeät renkaat) kuluvat aika paljon. Pitoa on enemmän kuin odotettiin, Rovanperä pohtii maalissa.
17.00 Ja sitten kärkikuskit vauhtiin. Kalle Rovanperä jo hyvän matkaa menossa Päijälässä samalla kun Elfyn Evans lähtee matkaan. Lappi ja Tänak odottavat vielä lähtövuoroa.
16.44 Ensimmäiset autot Fourmaux, Huttunen ja Greensmith jo vauhdissa Rapsulassa.
16.37 Uskomattoman huono tuuri on Esapekka Lapilla tuossa tilanteessa, jossa kivi rikkoo tuulilasin. Auton keula nostaa jarrutuksessa kiven ilmaan, jonka jälkeen se ottaa penkan puolella useamman pompun, ennen kuin kimpoaa vastapalloon auton tuulilasiin.
Katso video tilanteesta alta.
16.24 Elfyn Evans vaikuttaa hiukan jäävän kärkitaistossa, mutta huhheijaa on kolmen kärkikuskin välillä tiukkaa. Tänak venyttää eronsa Lappiin 11,2 sekuntiin mutta suomalaisten välillä eroa on enää 1,5 sekuntia.
16.18 Se oli muuten Rovanperän pohja-aika numero 77. Samalla nuorukainen ohittaa isänsä uransa aikana ajamien pohjien määrän.
16.13 Esapekka Lappi taipuu Rovanperälle 1,9 sekuntia. Heti perään maaliin rallia johtava Tänak, joka jää Rovanperästä 0,2 sekuntia, mutta lyö siis lappia 1,7.
Lapin auton tuulilasi ottaa hieman ennen maalia pahan osuman kivestä.
– Etulippa ampu kiven ilmaan jarrutuksessa ja sitten se tuli suoraan tuohon tuulilasiin mun näkökentän kohdalle. Nyt ei oikeen nää ajaa mutta ei se mitään, Lappi sanoo.
16.06 Kalle Rovanperällä nyt selvästi hyökkäys päällä. Maalissa 13 sekuntia aiemmat pohjat ajanutta Katsutaa nopeampana. Perässä tuleva ja aamulla pätkän voittanut Evans häviää myös Rovanperälle 5,3 sekuntia.
– Ihan hyvä pätkä. Muutettiin autoo hiukan huollossa. Katotaan mitä muut tulee takaa, Rovanperä kertoo maalissa.
16.00 Ja sitten Kalle Rovanperä matkaan iltapäivän avaavassa Päijälässä. Pian selviää, millaisia eroja kärkikuskit saavat aikaiseksi kuivassa kelissä. Aamulla tämän pätkän nopeimmaksi ehti Elfyn Evans 0,7 sekunnin erolla ennen Rovanperää.
15.55 Iltapäivän aurinko näyttää kuivanneen ainakin Päijälän soratiet varsin tyydyttävään kuntoon. Parantunut pito tarkoittanee, että kärkimiehet tulevat kovaa. Ainakin Gus Greensmith vaikuttaa nauttineen.
– En tiedä mikä tässä pätkässä on niin erikoista, mutta nämä olivat elämäni parhaat yhdeksän minuuttia, britti kehuu erikoiskokeen maalissa.
15.48 Vaikuttaa siltä, että Jari Huttusen Ford Puma on saatu huoltotauolla jälleen kuntoon. Aamupäivän ohjaustehostimensa kanssa taistellut suomalainen painaa Päijälän nopeaa osuutta iloisesti jalka lattiassa.
15.38 Ja sitten mennään jälleen! Fordin Fourmaux matkaan Päijälän toiseen läpiajoon. Luvassa tänään siis vielä neljä erikoiskoetta ja noin 75 erikoiskoekilometriä.
15.25 Noin 15 minuuttia tämän päivän toisen lenkin alkamiseen. Iltapäivä pitää sisällään siis täysin samat erikoiskokeet, jotka jo aamulla ajettiin.
Kalle Rovanperä asetti vahvasti aamupäivän nuotin lyömällä Tänakin ja toisena majailevan Esapekka Lapin kolmella neljästä erikoiskokeesta. Vain Vekkulassa virolainen pystyi vastaamaan suomalaisen vauhtiin. Mikä on tilanne iltapäivällä?
Ensimmäinen auto syöksyy Päijälän pikataipaleelle kello 15.38.
14.40 Rallin virallisen Twitter-tilin mukaan Päijälän pysäköintialueet ovat täyttymässä.
13.38 Aamupäivän viimeisen erikoiskokeen jälkeen WRC2-luokassa toisena olevan Emil Lindholmin starttimoottori petti. Oheinen video osoittaa Lindholmin ja kartanlukija Reeta Hämäläisen yhteistyön voiman, vaikka kartanlukija meinaa lopulta unohtua matkan varrelle.
13.34 Oheisen, virolaiskuski Egon Kauria lainaavan twiitin mukaan katsojien toiminnassa olisi edelleen toivomisen varaa.
11.56 Aamun erikoiskokeet on nyt ajettu. Edessä on muutaman tunnin huoltotauko, ja kisa jatkuu Päijälän uusintakierroksella kello 15.38.
11.53 Emil Lindholm ottaa jälleen kiinni Teemu Sunista kakkosluokassa. Reeta Hämäläisen laulava nuotinluku tuntuu tepsivän.
11.49 Eipä ole Ott Tänak luovuttamassa kisaa. Paukuttaa huippuajan tiskiin ja tekee EK:n pohja-ajan.
– Hyvä pätkä, hyvä rytmi, hän kommentoi maalissa.
11.39 13.4 sekuntia on Rovanperä Neuvillea nopeampi. Virheetön ajo ei kuitenkaan ollut.
– Yksi nuotti oli lopussa väärin. Mentiin vähän ojia pitkin, mutta täällä ollaan joten kaikki jees..
11.23 – Välillä ohjaustehostin toimii, välillä ei. Ei ole herkkua ajaa tämän ongelman kanssa, Huttunen kommentoi maaliin päästyään.
11.16 – Pätkä näyttää hankalalta. Katsotaan, miten se menee, Rovanperä toteaa Ylelle ennen matkaan lähtöä.
11.04 Seuraavana Vekkula. Jämsän Koskenpäällä sijaitseva erikoiskoe on hieman reilut 20 kilometriä pitkä.
10.45 3.3 sekuntia jää Tänak Rovanperää. Molemmat suomalaiset ottavat kärkeä kiinni.
10.43 – Olin todella ärtynyt edellisen erikoiskokeen jälkeen, Lappi kertoo maalissa.
Patajoki häneltä sujuu kuitenkin paremmin, vaikka Rovanperän aikaan ei yletäkään.
10.40 Evans jää yli kolme sekuntia Rovanperästä. Tänak ja Lappi liikkeellä.
10.36 Kalle tekee jälleen erittäin kovan ajan. Neuvillen pohja-aika alittuu 9.6 sekunnilla. Jännittävää nähdä, miten Evans, Lappi ja Tänak vastaavat.
10.19 Huttunen jää Fourmaux'sta 39 sekuntia. Tällä miehellä ei ole ollut tuuria.
– Ajellaan vaan, Huttunen toteaa.
10.16 Rallien lomassa on hyvä muistaa ravinto, kuten rallifanien Twitter-tili Rallirinki muistuttaa.
10.12 Ilmeisesti Jari Huttusella jälleen teknisiä murheita. Tällä kertaa ohjaustehostin temppuilee.
10.08 Patajoki 1 käyntiin!
10.06 Entinen Puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindberg on twiitannut komean kuvan Kalle Rovanperän vauhdista.
9.59 Aamun ajotahti on tiukka. Seuraava erikoiskoe käynnistyy hetken kuluttua Jämsän Patajoella.
9.51 Kakkosluokkaa johtava Teemu Suninen on vaikeuksissa samassa mutkassa kuin Lappi ja Katsuta. Ilmeisen hankala mutka.
9.48 Tänak kasvattaa johtoaan Lappiin nähden. Rovanperä kuitenkin kirii eroa kärkeen kiinni.
9.45 Lappi vetää saman mutkan pitkäksi kuin Katsuta hetki sitten.
– Ei ole helppoa, ja liukasta on. Paljon ylläreitä, välillä lähtee ihan alta. Tuo risteyskin, luulin olevani ajoissa mutta paskat, Lappi toteaa maalissa.
9.42 Evans jää 3.1 sekuntia Rovanperästä, joten Kalle nousee kolmanneksi kokonaiskisassa.
9.38 Rovanperä on vauhdissa! Neuvillen pohja-aika alittuu yli 12 sekunnilla.
– Toivottavasti aika on hyvä. Kelillä ei ole väliä, toteaa selvästi rentoutuneempi Rovanperä.
9.36 Ylikovaa mutkaan ajaminen heitti Breenin pöpelikköön. Vaikka auto palasi tielle, vahinko pääsi tapahtumaan.
9.35 Craig Breen keskeyttää. Ilmeisesti auto on osunut kiveen.
9.33 Takamoto Katsuta tekee virheen mutkassa. Pysähdys maksaa useita sekunteja.
9.31 Thierry Neuville alittaa pohja-ajan 12.9 sekunnilla. Rovanperä matkalla.
9.20 Sade on käymässä rankaksi. Olisiko tässä Kallen paikka iskeä?
9.08 Rapsula käynnissä! Adrien Fourmaux auraa jälleen tien.
9.00 Seuraavaksi vuorossa on Rapsulan ensimmäinen ajokerta. Reitin varrella on pätkiä legendaarisesta Ouninpohjan erikoiskokeesta.
8.54 Kakkosluokassa Emil Lindholm on iskenyt pohjat kahdeksan sekunnin erolla. Erittäin kova suoritus.
8.48 Myöskään Tänak ei pärjää Evansin ajalle. Saa kuitenkin lisättyä etumatkaa Lappiin. Pääluokka on nyt ajanut.
8.45 Lappi jää pohja-ajasta seitsemän sekuntia. Ei ihanteellinen alku.
– Liukasta on. En tiedä, tuli ihan ok, Lappi toteaa maalissa.
8.42 ...jonka Elfyn Evans näköjään heti alittaa. Kärkikaksikko Esapekka Lappi ja Ott Tänak ovat myös reitillä.
8.39 Rovanperä on maalissa. Ei ole tyytyväinen omaan suoritukseensa, toteaa olosuhteiden olleen myös hankalia. Pohja-aika kuitenkin...
8.32 Nyt on Kalle Rovanperäkin matkalla. Katsotaan, miten Kallen vauhti kiihtyy kun ei tarvitse aurata tietä.
8.25 Gus Greensmith kehuu Päijälää maailman parhaaksi rallierikoiskokeeksi. Reitti on katsojallekin erittäin viihdyttävä.
8.19 Fourmaux maalissa. Kuvailee, että reitillä on ollut vaikeita osia, mutta kehui reittiä kokonaisuutena.
8.11 Myös Jari Huttunen liikkeellä. Bensansyötön pettäminen maksoi eilen Huttuselle yli viisi minuuttia.
8.08 Ja näin lähdettiin rallin kolmanteen päivään. Adrien Fourmaux lähtee matkaan. Fourmauxilla oli eilen epäonnea ohjaustehostimen kanssa, katsotaan miten tänään käy.