Heinäkuussa 100 metrin Suomen ennätyksen 10,16 juossut Samuli Samuelsson viihtyy paremmin haastajana, mutta Kalevan kisojen ratasuoralla hän oli merkitty mies. Ikaalisten Urheilijoiden Samuelsson hoiti Joensuun perjantai-illan kovassa myötätuulessa hommansa ja voitti SM-kultaa ajalla 10,24.
– Lähdin hakemaan vain mestaruutta. Vain sijoituksella on väliä täällä, Samuelsson tuumi voiton jälkeen.
Oulun Pyrinnön Samuel Purola juoksi toiseksi ajalla 10,33. Polvijärven Urheilijoiden Santeri Örn ilahdutti pohjoiskarjalaisyleisöä kolmannella sijalla. Hänen aikansa oli 10,43.
Samuelsson myönsi, että hänellä oli paineita. Purola juoksi hiljattain 200 metrin Suomen ennätyksen, joten maan kärkikiiturit ovat vireessä.
– SE-miehen päänahka on haluttu. Hyvä, että kävi näin. Olen mieluummin kyllä haastaja, Samuelsson pyöritteli.
– 70 metriä tuli hyvin, mutta ehkä myötätuuli vaikutti siihen, etten pystynyt pitämään juoksua kasassa loppuun asti. Tämä oli silti kolmanneksi paras aikani satasella.
Sunnuntaina osat vaihtuvat, kun Samuelsson tavoittelee ennätystään ja voittoa Purolan paraatimatkalla 200 metrillä.
– Ennätys ja Samuelin päänahka ovat otettavissa, mestari mietiskeli.
Purola viihtyy paremmin 200 metrillä ja on juossut tänä kesänä ratakierroksenkin.
– Ei ihan parasta vaan väsynyttä. Ei harmita kuitenkaan, koska olen profiloitunut 200 metrin juoksijaksi, Purola sanoi.
– Huomenna (lauantaina) makailen ja palauttelen. Pitää kuitenkin käydä ulkona, ettei tule hotellikuolema ja homehdu, Purola hauskuutti.
Kortetmaa jäi telineisiin, mutta kiri kultaan
Naisten 100 metrillä Anniina Kortetmaa juoksi Suomen mestariksi ajalla 11,60.
– Ennätys olisi ollut otettavissa, jos startti ja kiihdytys olisivat onnistuneet paremmin. Piikkari jäi kiinni telineisiin, joten alku oli vähän katastrofi, Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Kortetmaa sanoi.
Turun Toverien Milja Thureson (11,66) oli toinen ja Raision Kuulan Johanna Kylmänen (11,71) kolmas.
– Johanna on hyvä lähtijä, joten se korosti eroamme alussa. Loppu tuli hyvin juoksussani, Kortetmaa sanoi.
Kortetmaa juoksee sunnuntaina 200 metriä. Sille matkalle hänet on valittu EM-kilpailuihinkin.
– MM-kilpailut veivät pahimman jännityksen ja sain kokemusta arvokilpailuista EM-kilpailuja varten.
Kuivisto viilasi kauden parhaastaan lähes kaksi sekuntia
Saarijärven Pullistuksen Joonas Rinne ja Porvoon Akilleksen Sara Kuivisto juoksivat odotetusti 1 500 metrin Suomen mestareiksi.
Rinne kellotti perjantai-iltana ajan 3.46,53 ja päihitti toiseksi tulleen Lempäälän Kisan Santtu Heikkisen yli sekunnilla. LeKin Aleksi Kivelä oli kolmas.
– Suunnittelin, että teen irtioton 300 metriä ennen maalia. Ryhmä oli intensiivinen, ja menin keulaan 400 metriä ennen maalia, Rinne kertasi.
– Jos olisin lähtenyt kilpailuun löysin rantein, olisin jäänyt jalkoihin. Piti olla iskuvalmiudessa, voittaja avasi kilpailun kovuutta.
Rinne sai haavan vasempaan jalkaansa.
– Lajiin kuuluvaa kontaktia. Pikkuisen kolaroitiin.
EM-kilpailuihin hänet on valittu 800 metrille. Kalevan kisoissa hän myöntää olevansa myös kahden ratakierroksen suosikki, kuten oli 1 500 metrilläkin.
– Lampisen Ville tuo kovan vastuksen 800 metrille, Rinne tuumi.
Sara Kuiviston koko alkukausi ja MM-aikeet vesittyivät suolistoloisen takia. Hän palasi kilparadalle viime viikolla ja oli tyytyväinen 1 500 metrin voittoonsa Joensuussa. Hän juoksi ajan 4.10,66, joka alitti Jyväskylässä juostun 4.12,47. Hänen Suomen ennätyksensä on viime vuodelta 4.02,35.
– Olen yllättynyt, miten vanhat kovat pohjat auttavat. Olen päässyt nopeasti omalle tasolle, ja on ollut yllätys, Kuivisto jutteli.
– Juoksu oli nyt odotettu, mutta tuuli oli kova. Se verotti.
Esbo IF:n Camilla Richardsson oli alimatkallaan toinen ajalla 4.20,25 ja Lahden Ahkeran Emilia Jousimaa kolmas ajalla 4.29,58.
Kuivisto valittiin EM-Müncheniin viime vuoden tulosten perusteella, mutta hän luottaa ehtivänsä arvokisakuntoon elokuun puoliväliin.
– Uskon, että olen siellä tikissä.
Hän juoksee Joensuussa vielä 800 metriä.
– Odotan kilpailua innolla.
Kotiranta nitisti Salevan kympin kirissä
Joensuun Katajan Mika Kotiranta, HKV:n Eero Saleva ja Turun Urheiluliiton Mustafe Muuse kävivät tasaisen kamppailun Suomen mestaruudesta Kalevan kisojen kympillä. Muuse haki ratkaisua viimeisellä takasuoralla ja Saleva säntäsi kiriin viimeisessä kaarteessa, mutta Kotiranta oli vahvin loppusuoralla.
Kotiranta nousi kärkeen vasta viimeisillä kymmenillä metreillä. Hänen voittoaikansa oli oma ennätys 3.02,27 seuratoveri Arttu Vattulaisen vauhdittamassa juoksussa.
– Luotin kiriini. Koskaan ei voi olla varma ennen maaliviivaa, mutta uskoin mahdollisuuksiini takasuoralla. Oli voimia niin paljon jäljellä ja juoksu meni aikalailla suunnitelmien mukaan, Kotiranta kommentoi ensimmäistä mestaruuttaan Kalevan kisoissa.
– Yleisö kannusti ja hurrasi niin, että oli pakko saada aikaan kunnon kiri.
Kotiranta tavoittelee tuplaa 5 000 metrillä sunnuntaina.
– Ei siitä ainakaan helpompi kilpailu tule, Kotiranta ennusti.
Nina Chydenius juhli iloisena SM-kultaa
EM-joukkueen maratonedustaja Nina Chydenius kiitteli 10 000 metrin tuoreena Suomen mestarina kilpakumppaniaan Johanna Peiposta. Chydenius laskeskeli etukäteen, että hän voisi uusia viime vuoden mestaruutensa jopa suhteellisen helposti, mutta Peiponen laittoi hänet Joensuun kilpailussa lujille.
– Tosi iso kiitos Johannalle. Odotin helpompaa juoksua, vaikken pitänyt mestaruuttani millään tavallaan itsestään selvänä, Chydenius kertoi.
– Tykkään tällaisesta kisailusta, ja juoksusta tuli samalla tosi hyvä harjoitus EM-kisojen maratonia varten. Kaikki on nyt tosi hyvin.
Chydenius saavutti viime vuonna ensimmäisen mestaruutensa Kalevan kisoissa. Silloin hän oli hyvin liikuttunut mestari, Joensuussa hän otti mestaruuden vastaan iloisesti nauraen.
– Ensimmäinen mestaruus oli erilainen, kun olin odottanut sitä niin pitkään, Gamlakarleby IF:n juoksija selitti erilaisia voittotunnelmiaan.
– Nyt olen tosi iloinen mestaruudesta ja myös helpottunut. Ja tunnen olevani valmis EM-kisojen maratonille.
Chydeniuksen tekisi mieli osallistua sunnuntaina 5 000 metrille, mutta päätöksen hän tekee vasta lauantaina.
– Pitää käyttää järkeä, sillä vitonen ei juuri palvele maratonia, Chydenius pohdiskeli.
Chydeniuksen voittoaika oli 34.08,89. Peiponen otti hopean Rovaniemen Lapille ajalla 34.12,79, ja Turun Urheiluliiton Aino Niemi juoksi kolmanneksi ennätyksellään 34.51,77.
Seipään kultamitalimies Urho Kujanpäästä ei tuntunut kivalta
Tampereen Pyrinnön Urho Kujanpää taivutti seiväshypyn miesten Suomen mestariksi vaatimattomalla tuloksella 530. Hänen ennätyksensä on 565 ja kauden paras kesäkuulta 560.
– Ei mitään ihmeempää. Sijoitukseen voi olla tyytyväinen, mutta hyppääminen ei tuntunut kivalta, Kujanpää sanoi kilpailun jälkeen.
EM-kilpailut lähestyvät. Hirvittääkö, kun ei tunnu kivalta?
– Ei. Johtuu enemmän kisapäivästä ja olosuhteista. Sivuvastainen oli koko kisan ajan, Kujanpää viittasi navakkaan tuuleen.
Vaasan Toverien Jere Keskinen otti hopeaa tuloksella 525 ja Vasa IS:n Albin Lundberg pronssia tuloksella 515.
Seipään MM-kävijöistä Mikko Paavola kärsii loukkaantumisesta eikä lähde EM-kilpailuihin. Tommi Holttinen ei ollut Joensuussa. Myös Juho Alasaari on valittu EM-kilpailuihin, mutta on nyt nuorten MM-kilpailuissa.
Kujanpään pitää keksiä reilusti senttejä hyppyihinsä. Muuten karsinta uhkaa Münchenissä.
Miten aiot valmistautua seuraavat päivät?
– En ole suunnitellut yhtään, Kujanpää sanoi.
Kalle Salminen otti kotikisoissa pituusmestaruuden
Joensuun Katajan Kalle Salminen hallitsi parhaiten Kalevan kisojen toisen kilpailupäivän tuulet pituushyppypaikalla. Salminen ponnisti kotiyleisön iloksi Suomen mestaruuden tuloksella 796. Apuna oli 2,9 metriä sekunnissa puhaltanut myötätuuli.
Salminen kukisti kokeneet arvokisaedustajat. HKV:n Roni Ollikainen oli toinen tuloksella 754, ja Viipurin Urheilijoiden Kristian Bäck oli kolmas tuloksella 742. Kaksikko ei kyennyt hyödyntämään tuulta Salmisen tapaan.
– Totta kai tuntuu hyvältä, vaikkei voittotulos ole ennätyskelpoinen. Otan voiton ja tuloksen mielelläni, vaikka siinä oli tuulta, Salminen kertoi.
– Tuntuu hyvältä, kun mestaruus tuli vielä kotikisoissa.
Voitto on Salmisen ensimmäinen Kalevan kisoissa.
– Sain aika hyvin yleisöltä apua. Täällä on aina hyvä kannustus, joten ei voinut kuin tehdä hyvää tulosta, Salminen jatkoi.
Salminen jätti kolme hyppyvuoroa käyttämättä.
– Myötätuulessa hyppy kävi takareisiin ja pohkeisiin. Sen takia passasin muutaman hypyn. En halunnut ottaa turhaa riskiä, kun tiesin olevani hyvässä kunnossa, Salminen selvitti.
Arsi Harjun tekniikkavinkki ratkaisi kuulantyönnön
Olympiavoittaja Arsi Harjun tarkka tekniikkasilmä saattoi ratkaista miesten kuulantyönnön. Harju havaitsi Eero Aholan vaikeudet kilpailun alkukierroksilla ja ajatus kiersi valmentajan kautta urheilijalle.
– Olin neljä kierrosta täysin unessa, sitten sain työnnön kulkemaan tekniikkavinkin ansiosta. Kyllä mestaruus ja tulos noin vaikean alun jälkeen tyydyttää, Ahola kertoi.
Ahola pyörähti mestaruuden Porin Yleisurheilulle tuloksella 18,06. Seinäjoen Seudun Urheilijoiden Timo Kööpikkä jäi sentin erolla hopealle. Nico Oksanen otti pronssin tuloksella 17,35.
Kööpikkä johti SM-kilpailua neljän kierroksen jälkeen tuloksella 17,94. Ahola oli saanut aikaan vain 17,10 metrin työnnön. Viidennellä yrityksellään Ahola tuuppasi tuloksen 17,62 ja viimeisellään voittotuloksen. Myös Kööpikkä työnsi parhaan viimeisellään.
Kilpailun alussa Ahola aloitti suorituksen pudottamalla vasenta olkapäätään. Ohje oli pitää kylki pitkänä ja olkapää ylhäällä.
– Pääsin paremmalla vauhdilla ringin keskelle ja työntö helpottui, Ahola kiitteli Harjulta kulkeutuneita ohjeita.
Kilpailusuunnitelma Laihialta
Ahola oli suunnitellut kauden päättämistä Kalevan kisoihin, mutta mestaruus muutti suunnitelmat.
– Meni sen verran hyvin, että pitää kai lähteä vielä Ruotsin-kaatoon maaottelussa, Ahola suunnitteli.
Mestaruus oli Aholan toinen Kalevan kisoissa. Ensimmäisen hän otti kesällä 2020. Kööpikkä juhli Suomen mestaruutta 2018, mutta hän lopetti varsinaisen kilpauransa syksyllä 2020 urheiluvammojen takia.
– Laihialaisena täytyy todeta, että Kalevan kisat tulee osallistumalla halvemmaksi kuin ostamalla liput, Kööpikkä selitti vakavalla ilmeellä kilpailuohjelmaansa, johon on kahden viime vuoden aikana kuulunut vain Kalevan kisat.
Murjaisu sai Aholan purskahtamaan nauruun.
– Toivon silti, että lajiin tulisi uusia kykyjä, ettei mitaleita otettaisi tällaisilla tuloksilla, Kööpikkä jatkoi.