Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikä on sähkön tuntihinta nyt? Seuraa tästä

Nadal jää pois Wimbledonista – Kyrgios suoraan finaaliin

Rafael Nadal vetäytyi Wimbledonin tennisturnauksen välieristä. Syyksi hän kertoi, ettei ole palautunut loukkaantumisesta keskiviikon puolivälieräottelussa Yhdysvaltojen Tommy Fritziä vastaan.

– En voi jatkaa turnausta. Kuten kaikki näkivät eilen, olen kärsinyt kivusta vatsalihasten alueella, Nadal sanoi lehdistötilaisuudessa.

Espanjalainen oli Fritz-ottelussa tappiolla erin 1–2, mutta väänsi kaksi ratkaisuerää itselleen, jälkimmäisen vielä katkaisupelissä.

Keskiviikon ottelun jälkeen Nadal, 36, sanoi, että aikoo jatkaa turnausta, mutta vihjasi jo silloin, että poisjäänti on mahdollinen, jos palautuminen ei lähde kunnolla käyntiin.

Nadal kertoi tilaisuudessa medialle, että lihaksessa on repeämä, joten turnauksen keskeyttäminen on ainoa järkevä ratkaisu.

Kun 22-kertainen grand slam -mestari astuu sivuun, tämän vuoden Wimbledonin puhutuin pelaaja, Australian Nick Kyrgios etenee suoraan finaaliin.

Nadal voitti kauden kaksi pelattua arvoturnausta, Australian ja Ranskan avoimet.

Hänellä olisi siis ollut mahdollisuus voittaa kaikki neljä suurturnausta saman kalenterivuoden aikana. Edellinen siihen kyennyt miespelaaja on Rod Laver vuonna 1969.

Toisesta miesten kaksinpelin loppuottelupaikasta perjantaina kamppailevat Novak Djokovic ja Cameron Norrie.